Tulostettava sivu

Vaikeneminenko kultaa?

On paljon asioita, joista vaietaan. Niistä ei yksinkertaisesti puhuta. Ollaan vain hiljaa. Suomalaista ja yleensä länsimaalaista ajatustottumusta on tässä mielessä kutsuttu osuvasti vaikenemisen kulttuuriksi. Vähitellen sen rinnalle on kehittynyt vaientamisen kulttuuri. Siinä kyllä puhutaan monista asioista, mutta vain tietyllä tavalla. Muita äänenpainoja ei sallita. Jos esitetään jokin valtavirrasta poikkeava käsitys, se pyritään vaientamaan ja osoittamaan täysin typeräksi. Tueksi annettujen perustelujen ei tarvitse olla kovinkaan kummoisia. Usein riittää, että lähinnä todetaan, miten kuuluisi ajatella. Sitten heitellään toiseen suuntaan muutamia ylimalkaisia ja halventavia toteamuksia, joista jokaisen pitäisi ymmärtää, että järkevä ihminen ei koskaan sorru moiseen. Ei ainakaan, jos hän haluaa säilyttää uskottavuutensa toisten silmissä.

Käsite "vaikenemisen spiraali"

Vuonna 2010 kuollut saksalainen sosiologi Elisabeth Noelle-Neumann on nostanut esille käsitteen "vaikenemisen spiraali" (tunnetussa kirjassaan "Die Schweigespirale. Öffentliche Meinung - unsere soziale Haut", München 2001). Se on yhteiskuntatieteiden saralla yksi keskeinen tapa ymmärtää julkisen mielipiteen muodostumista. Sen avulla saatetaan kiinnostavalla tavalla selvittää, kuinka ihmiset saadaan uskomaan, että heidän näkemyksensä on pienen tai ainakin pienenevän vähemmistön mielipide. Lähtökohtana on se yleisinhimillinen piirre, että me kaikki (jos suinkin mahdollista) tahdomme miellyttää toisia emmekä olla ristiriidassa ympäristömme kanssa. Tätä piirrettä käytetään hyväksi, kun poliittisessa keskustelussa yritetään suistaa jokin ei-toivottu käsitys "vaikenemisen spiraalin" syövereihin. Teoria rakentuu kahdelle olettamukselle:

1) Mitä enemmän minun mielipiteeni eroaa lähiympäristön (oletetuista) käsityksistä, sitä vähemmän innokas olen tuomaan sitä esille.

2) Mitä vähemmän tuon omaa mielipidettäni esille, sitä enemmän se tai vastaavat ajatukset poikkeavat lähiympäristön (oletetuista) käsityksistä.

Teorian mukaan "vaikenemisen spiraalissa" ei sinun edes tarvitse tarkkaan tietää, mitä jokin viiteryhmä jostain asiasta todella ajattelee. Riittää, että vain luulet toisten ajattelevan näin. Se saattaa sinut sitten toimimaan heidän tahtomallaan tavalla tai ainakin olemaan ihan hiljaa. Kyse ei siis ole ollenkaan tosiasioista vaan mielikuvista tai mielteistä. Ne luovat harhakuvitelman, joka omassa sisimmässäsi muuttuu muka aidoksi todellisuudeksi. Luulet tosin tietäväsi, vaikka sinun pitäisi tietää luulevasi. Ajattelet kyllä käsittäväsi, vaikka sinun pitäisi käsittää ajattelevasi. Hyvin nopeasti "vaikenemisen spiraali" tempaa muut mukaansa - ja kohta ei enää juuri kukaan uskalla esittää mielipidettäsi. Jos joku rohkenisi ja avaisi suunsa, hänet on helppo leimata vähäpätöisen vähemmistön edustajaksi. Hän jääköön tyhmien mielipiteittensä kanssa yksin!

"Vaikenemisen spiraali" vallankäytön välineenä

"Vaikenemisen spiraalia" käytetään poliittisena ja myös kirkkopoliittisena painostuskeinona nykyään enemmän kuin koskaan. Jos joku on Raamatun ja raamatullisen uskon puolesta, hän on parantumaton "fundamentalisti". Jos joku puhuu perinteisen ja kristillisen avioliittokäsityksen puolesta, hän kärsii "homofobiasta". Jos joku korottaa äänensä apostolisen eli "miehisen" virkakäsityksen puolesta, hänestä tulee "naistenvihaaja" ja "tasa-arvon vastustaja". Jos joku suhtautuu osin varauksellisesti maamme harjoittamaan maahanmuuttopolitiikkaan, hänestä tehdään heti pahemman luokan "rasisti" tai "rotukiihkoilija". Esimerkkejä voisi varmasti luetella lisää. Tuossa olivat nuo tavallisimmat.

Toisinaan lehdistö antaa vauhtia "vaikenemisen spiraalille" julkaisemalla yleisön osastossa vain ja ainoastaan "oikeanlaisia" mielipidekirjoituksia, vaikka myös toisenlaisia olisi tarjolla ja vielä enemmän. Ratkaisua voidaan aina perustella valittujen kirjoitusten "yleisellä kiinnostavuudella" ja niiden "keskustelua herättävällä" sisällöllä. Haastateltaviksi valitaan lähinnä tiettyä ajatusmaailmaa edustavia henkilöitä. Jos joku muu pääsee ääneen, toimittaja tietää varustaa haastattelunsa huomautuksilla, joista selviää, että ikään kuin tasapuolisuuden vuoksi nyt myös "ääriryhmän" kannattaja "äärimmäisine" käsityksineen saa puheenvuoron. Vastaavat lait ja lainalaisuudet pätevät kaikissa julkisissa tiedotusvälineissä. Julkisuus hellii kaltaisiansa. Yksi poikkeus vahvistaa säännön: roskalehdistölle kelpaa mikä tahansa, josta se käärii tuhdit voitot. Muuten millään ei ole mitään väliä.

Jospa todellisuus on erilainen!

Kuitenkin joskus käy niin, että "vaikenemisen spiraali" päättyy omaan mahdottomuuteensa. Aivan erilainen todellisuus avautuu yhtäkkiä jostakin eteemme. Hengellisessä lehdessä en tahdo ruveta puhumaan puoluepolitiikkaa tai keräämään kannattajia jonkin puolueen hyväksi, mutta tässä yhteydessä en malta olla mainitsematta perussuomalaisten hämmästyttävän nopeaa nousua valtakunnan politiikan huipulle. Eduskuntavaalien historiallinen vaalivoitto ("jytky") saavutettiin ohjelmalla, joka on kaukana niistä arvoista, joita on pidetty välttämättöminä "poliittisen uskottavuuden" saavuttamiseksi. Puolustettiin vahvasti perhekeskeisyyttä ja torjuttiin moninainen homoseksuaalisuuden ihannointi. Uskallettiin vastustaa abortin sallivaa lainsäädäntöä. Puhuttiin rohkeasti ja kunnioittavasti yhteiskuntamme kristillisyydestä tai kristillisestä kulttuurista. Puututtiin jopa maahanmuuttopolitiikan ongelmiin. Kuten sanottu, en sinänsä ihannoi perussuomalaisten vaaliohjelmaa. Osa näistä perinteisistä arvoista nousee lopulta ehkä jostain muusta kuin raamatullisesta uskonnäkemyksestä. Ei kaikki, mikä kiiltää, ole kultaa. Myös monet yksittäiset ylilyönnit ovat äärimäisen valitettavia. Silti huomaamme perussuomalaisten vaalivoitosta, että "vaikenemisen spiraalin" luoma vaikutelma siitä, mikä olisi sallittua ja mikä ei, hajosi todellisuuden erilaisuuteen. Kuinka tässä näin pääsikään käymään? Sitä tosiaan sopii miettiä!

Kristittyinä meidän on korkea aika avata silmämme. Emme voi koskaan turvautua enemmistöön - ja tietysti vielä vähemmän vähemmistöön. Maallisessa mielessä Jumalan valtakuntaa ei ikinä perusteta tänne maan päälle. Se ei kuitenkaan tarkoita, että meidän pitäisi antautua ja levittää ympärillemme luovuttamisen murhesanomaa. Evankeliumi, ilosanomamme voimamme on! "Vaikenemisen spiraalin" synnyttämä toivottomuuden tunne siitä, että ei meitä kukaan kuule, on yksinkertaisesti valhe ja syvyydestä nousevaa eksytystä. Kyllä meitä kuullaan, koska me puhumme Jumalan sanoja ja koska Jumala itse vastaa sanoistaan. Usein juuri vastustus kertoo siitä, että meitä on kuultu ja meidät on jopa ymmärretty. Miksi muuten noustaisiin vastustamaan sitä, mitä me olemme julistaneet? Kirkkohistoriasta me opimme, että yhteiskunnan muuttamiseen riittää yleensä n. 10 % kristitty vähemmistö (näin eräiden arvioiden mukaan esim. Rooman valtakunnan muuttuessa kristilliseksi valtioksi). Tällöin ehdottomana edellytyksenä on tietysti ollut, että tuo vähemmistö pitää yhtä eikä hajoa keskinäisiin erimielisyyksiin. Rukousta ahkerasti harjoittava ja Raamatusta uskonrohkeutensa löytänyt Kristuksen seurakunta on Jeesuksen vuorisaarnaa mukaillen todellakin koko "maailman valkeus" ja kaiken "maan suola" (Matt. 5:13-14).

Evankeliumi todellisinta todellisuutta

Lopuksi on vielä syytä muistuttaa siitä, missä meidän voimamme tarkkaan ottaen on. Se ei ole siinä, että osaamme opettaa avioliitosta, abortista, homoseksuaalisuudesta ja virkakysymyksestä täysin oikein. Se ei ole siinäkään, että saarnaamme viiltävän terävästi lakia aikamme mädännäisyyden keskellä. Meidän voimamme on Jumalan kaikkein pyhimmän armon kallis evankeliumi. Se, jossa meille julistetaan synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman tähden. Se lohduttaa sisimpämme ja rauhoittaa sydämemme. Siinä se voima, joka lopulta muuttaa kaiken!

Janne Koskela

Koko ikäni olin ollut tiellä. Vanhempieni tiellä kotona, kun he yrittivät tulla toimeen ja elättää suuren perheen sillä vähällä, mitä saivat hankituksi. Vanhempien sisarusteni tiellä pihoilla ja kujilla, kun he olisivat jo tahtoneet päästä vahtimasta minua. Kylän naisten tiellä kaivolla, kun en muka suoriutunut veden nostosta tarpeeksi nopeasti. Aviomieheni tiellä omassa kodissani, kun en ollut tarpeeksi hyvä hänen vaimokseen.

Koska olin koko elämäni ollut toisten tiellä, olin myös aina ollut tiellä, matkalla. Etsin etsimästä päästyäni paikkaa, jossa saisin vain olla. Niin, olin etsinyt paikkaa, jossa en olisi kenenkään tiellä, jossa riittäisin tällaisena ja tuntisin olevani omalla paikallani. Kulkemani tiet olivat vain joka kerta johtaneet minut umpikujaan ja samaan tunteeseen: Minä olen vain hidaste toisille, ylimääräinen taakka, tien tukko. Viimeinen tieni ei ollut tässä poikkeus.

Kaikki alkoi niin ihanasti. Mies oli hellä, kohtelias, komea. Tunsin, että hän arvosti minua oikeasti. Rakastuin salaa enkä voinut olla ajattelematta häntä joka hetki. Ensimmäistä kertaa elämässäni MINÄ en ollut tiellä - hänen vaimonsa ja lapsensa olivat. Lopulta, tilaisuuden tullen, antauduimme kaipauksellemme. Mennyt ja tuleva, minun perheeni, hänen perheensä, ympäröivä maailma muuttuivat yhdentekeviksi. Oli vain nykyisyys, minä, hän ja meidän halumme. Siinä hetkessä uskottelin itselleni olevani vihdoin omalla paikallani. Äkkiarvaamatta seinä tuli kuitenkin vastaan.

Nyt olin viimeisessä umpikujassani. Kasvoni ja kunniani menettänyt, syntinen nainen. Silmätikkuna hädin tuskin vaatteet päällä. Ja kuoleman vaarassa. Kaikki ympärilläni kutistui ja painui kasaan. Hengittäminen kävi vaikeaksi. Kuulin miesten puhuvan: "Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?" Miehille ei riittänyt, että he vain nöyryyttäisivät ja ehkä tappaisivat minut julkisesti. He raahasivat minut temppeliin kiusatakseen tuota nuorta miestä, jota he ivallisesti nimittivät "opettajaksi", ja joka kysymyksen kuultuaan kumartui maahan piirtämään sormellaan hiekkaan. Jokainen Jerusalemissa tiesi, että Rooman miehittäjät olivat kieltäneet juutalaisilta Mooseksen lain mukaisen oikeudenkäytön. Siitä liiankin näkyvänä muistutuksena oli temppelialueen ylle piirtyvän Antonian linnoituksen torni, josta miehittäjät valvoivat räjähdysherkän temppelin esipihan järjestystä. Oman ahdinkoni keskellä tajusin, että minun ahdinkoani käytettiin hyväksi tuon nuoren "opettajan" ahdinkoon saattamiseksi: hän voisi joko kieltää Mooseksen ja tunnustaa miehittäjien ylivallan tai pitää Mooseksen voimassa, panna toimeen kivitystuomion ja tulla roomalaisten joukko-osaston vangitsemaksi ja ruoskimaksi. Meitä oli siis kaksi umpikujaan ajettua saman syyttävän piirin keskellä.

Iäisyydeltä tuntuneen ajan jälkeen tuo mies, Jeesus nimeltään, kohottautui maasta ja katkaisi hiljaisuuden painavin sanoin: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." Sitten hän taas kumartui maahan ja jätti hiljaisuuden leijumaan piiriin. Yhdellä lauseella hän kaatoi meitä umpikujaan saartaneet muurit ja aukaisi tien ulos. Hiljaisuuden vallitessa sanat porautuivat meitä ympäröivien syyttäjien tajuntaan. Hän ei kieltänyt Moosesta, mutta ei myöskään aloittanut kapinaa miehittäjävaltaa vastaan. Hän julisti tuomion, ja hetken hänen olemuksessaan välähti jotain äärettömän arvovaltaista, jumalallista. "Olette oikeassa - nainen ansaitsee tulla kivitetyksi syntinsä tähden. Panemme tuomion käytäntöön seuraavasti: Se teistä, joka ei itse ansaitse tulla kivitetyksi, heittää ensimmäisen kiven häntä kohti. Muut, jotka eivät myöskään ansaitse itse kivitystuomiota, jatkavat sitten." Jeesuksen sana teki työtään - meitä ympäröinyt uhkaava piiri harveni vaivihkaa, ja lopulta jäljellä olimme vain me kaksi ja näytelmää sivusta seurannut kansa.

Syyttäjien kaikottua Jeesus puhui toistamiseen, tällä kertaa suoraan minulle: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei, herra", vastasin. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." Viimeiseksi luulemaani umpikujaan aukesi yhtäkkiä tie kulkea. Tällaista tietä en ollut koskaan ennen kulkenut. En ollut kenenkään muun tiellä haittana. Kelpasin hänelle sellaisenani, aviorikoksesta tavattu nainen. Hän ei tuominnut minua, ja sama jumalallinen välähdys hänen olemuksessaan vakuutti minut siitä, että hänen sanansa oli paljon enemmän kuin vain nuoren miehen sana.

Nyt minä olen jo vanha, mutta tuosta aamusta asti olen ollut Tien Kulkija, hänen opetuslapsensa. Olen oppinut ymmärtämään, että Jeesus ei antanut syntiäni anteeksi ilmaiseksi. Hän puhui todella Jumalan arvovallalla, ja maksoi rikoksestani täyden hinnan kuollessaan ristillä. Tie, jonka hän tuona aamuna umpikujaani aukaisi, oli hän itse, hänen ruumiinsa ja verensä. Hän teki minut sanallaan vapaaksi, ja tuo sama sana, täynnä armoa ja totuutta, kantaa minua yhä jokaisena päivänäni, jonka saan hänen hyvyydestään elää. Lempikohtani Kirjoituksissa? "Totisesti hän kantoi meidän sairautemme, ja meidän kipumme hän sälytti päällensä, mutta me pidimme hänen Jumalalta rangaistuna, piestynä ja vaivattuna. Vaan hän on haavoitettu meidän pahain tekoimme tähden, ja meidän synteimme tähden on hän hosuttu. Rangaistus on hänen päällänsä, että meillä rauha olis, ja hänen haavainsa kautta olemme me parannetut. Kaikki me vaelsimme eksyksissä niin kuin lampaat: itse kukin meistä poikkesi omalle tiellensä, mutta Herra heitti kaiken meidän vääryytemme hänen päällensä." (Jes. 53:4-6.)

Jeesus on noussut kuolleista ja tulee kunniassa

Anssi Simojoki

Pyhä Paavali sanoo 1. adventtisunnuntain epistolassa (Room. 13:11-12): "Ja että me sen tiedämme, nimittäin ajan, että nyt on aika unesta nousta, sillä meidän autuutemme on nyt lähempänä kuin silloin, kuin me uskoimme. Yö on kulunut ja päivä on tullut ..." Tiedämmekö me ajan?

Kun kristityt murehtivat oman aikansa ja erityisesti käsillä olevan aikamme jumalattomuuden ilmiöitä, he käyttävät usein sanoja, jotka puhuvat yön synkkenemisestä; ollaan matkalla kirkkaasta päivästä sakenevaan yön pimeyteen. Pyhä Paavali, Herran Kristuksen apostoli, opettaa kuitenkin aivan päinvastoin: "Yö on kulunut ja päivä on tullut." Yö onkin meidän takanamme, ei suinkaan edessämme. Olemme jättäneet selkämme taakse ihmiskunnan yön, jota hallitsi Aadamin lankeemus kaikkine kauheine seurauksineen. Synnin, kuoleman ja Saatanan vallan yössä vaeltaville, epäjumalien orjuuttamille kansoille Jumala valmisti Herran päivän, pelastuksen ja autuuden päivän. Siitä hän puhui patriarkkojen, Mooseksen ja profeettojen suulla. He vaelsivat yössä toisin kuin me. Yö päättyi, ja evankeliumin autuuden aamu koitti, kun ristiinnaulittu Vapahtajamme Jeesus Kristus nousi kuolleista kolmantena päivänä pääsiäissunnuntain varhaisella aamuhetkellä. Kristittyjen elämä on siitä lähtien tämän uuden päivän elämää: "Vaeltakaamme soveliaasti, niinkuin päivällä" (jae 13). Tohtori Martti Luther myös hylkäsi ajatuksen siitä, että kirkon alkuaika olisi ollut jokin erityinen kultainen aika, josta historian kulku olisi käynyt sitten koko ajan synkempiä päiviä kohti. Ilmestyskirjan esipuheessa Luther tarttuu tällaiseen väärään käsitykseen: "Me näemme ... kuinka kauhia pahennus ja puuttumus on ennen meidän aikojamme ollut, koska kristikunta kuitenkin parhain olevan luultiin." Samassa esipuheessa uskonpuhdistaja opettaa, kuinka evankeliumin saarna etenee vastustamattomalla voimalla kaikkialla maailmassa loppuun asti. Juuri sen vuoksi kristittyjä odottavat suuret vainot. Vainot eivät saavu yön vaan päivän tähden, evankeliumin päivän tähden, kun sen saarna voittaa saalista Kristukselle ja herättää häviöstään kiukustuneen Perkeleen murhanhimoisen raivon. Päivän voitosta vainot kertovat, eivät tappiosta ja yöstä.

Evankeliumin armon aikakauden uusi päivä ei päätykään yöhön vaan Kristuksen toiseen tulemiseen suuressa kunniassa. Jeesus toistaa: "Katso, minä tulen." Kristillinen seurakunta on jo Uuden Testamentin kirjoittamisen aikana vastannut oikeassa uskossa kerta toisensa jälkeen: "Aamen, tule Herra Jeesus!" Se oli kristittyjen rukous vastauksena Jeesuksen lupaukseen jo silloin, kun kirkon jumalanpalveluskieli Lähi-idässä eli Levantissa oli Syyrian aramea: "Marana ta!" "Oi Herramme, tule!" (1. Kor. 16:22; Ilm. 22:20.) Jos jokin asia on varma, niin sellainen on Kristuksen toinen tuleminen kunniassaan. Niin monet jumalalliset lupaukset Vanhasta Testamentista alkaen ja läpi koko Uuden Testamentin puhuvat juuri siitä. Autuas ja viisas on jokainen, jonka tulevaisuuden odotuksissa tämä viimeiseltä näyttävä on ensimmäinen asia!

Kuuluisa saksalainen teologi ja pappi Dietrich Bonhoeffer (1906-1945) kirjoitti "Etiikassaan" (1940-1943) "viimeisistä ja viimeistä edellisistä asioista". Viimeistä edelliset eli nykyiset eivät ole viimeisten edellytys niin, että viimeiset eli iankaikkiset kehittyisivät viimeistä edellisistä. Päinvastoin on asia: viimeiset eli iankaikkiset määräävät viimeistä edellisiä eli nykyisiä asioita. Sen ymmärtämiseen tarvitaan puhdas Jumalan sana ja sen synnyttämä oikea usko. Mistä sana ja usko puuttuvat, siellä ihmiset ojentautuvat viimeistä edellisten asioiden eli nykyisen ajan vaihtelevien muotien mukaan ja kääntyvät Jumalan vastustajiksi torjumalla hänen sanansa. Tällä hetkellä tällaisen tien eräänä tunnettuna kulkijana esiintyy mm. arkkipiispa John Vikström, joka väsymättä jaksaa kutsua ihmisiä sille Raamatun vastaiselle tielle, johon hän itse siirtyi luopuessaan Jumalan sanan totuudesta kirkon virkakysymyksessä. Hän ei ole väsynyt perustelemasta viimeistä edellisillä eli ihmisten mielipiteillä sitä näkemystään, että Pyhän Raamatun iankaikkinen sana on väärässä, kun se vastoin aikamme käsityksiä opettaa miehen ja naisen avioliitosta ja siitä, mikä syntinä turmelee Jumalan kallisarvoisen luomistyön tällä elämän alueella ja vetää lopulta päällensä Jumalan vihan (Room. 1:18). Kumman tien kulkijoita me olemme, viimeisten ja iankaikkisten vai viimeistä edellisten ja ohimenevien? "Uskon kautta (Mooses) jätti Egyptin ja ei peljännyt kuninkaan hirmuisuutta; sillä hän riippui hänessä, jota ei hän nähnyt, niin kuin hän jo olis hänen nähnyt" (Hebr. 11:27).

Raamatun mukainen puhdas luterilainen oppi lähtee aina ja kaikessa liikkeelle Jumalan sanasta, Pyhästä Raamatusta. Raamattu on meidän kuninkaanporttimme, josta käydään sisälle Jumalan salaisuuksiin ja pyhyyksiin. Kun me oikein Jumalan sanaa kuulemme ja opimme, se antaa meille Kristuksen. Kristus on Pyhän Raamatun Herra ja kuningas. Ilman Kristuksen tuntemista ja omistamista on kaikki historiallinen tieto Raamatusta hyödytön. Kristuksen hedelmä meille on uskonvanhurskaus. Siinä eli syntien anteeksiantamuksessa on autuus ja iankaikkinen elämä. Uskonvanhurskauden omistamisen paikka täällä maailmassa on pyhä seurakunta eli kristillinen kirkko. Siinä saadaan pyhä kaste, synninpäästö ja Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti. Kristillisessä seurakunnassa kuullaan evankeliumin elävä ääni. Kirkolla ja kristityillä on myös tulevaisuus, joka tullaan tuntemaan Jumalan sanasta. Me voimme tietää varmasti, mitä on edessäpäin. Sitä opin aluetta kutsutaan eskatologiaksi.

Kristikunnan alusta saakka on ollut irvileukoja, jotka ovat pilkanneet meidän kristillistä toivoamme: "Kussa on lupaus hänen tulemisestansa? Sillä siitä päivästä, kuin isät ovat nukkuneet, pysyvät kaikki niinkuin ne luonnon alusta olleet ovat" (2. Piet. 3:4). Tähän voimme sanoa tänä päivänä: "Mikään ei ole pysynyt sellaisena kuin ennen. Koko maailmaa on nopeasti ja kiihtyvällä vauhdilla muuttunut!" Luontofilmeissä käytetään menetelmää, jossa esim. nupun hidas aukeaminen kukaksi saadaan näkymään alle puolen minuutin mittaisena tapahtumasarjana. Jos me voisimme siirtyä ajassa niinkin lyhyen matkan kuin vuosisadan tai pari taaksepäin, meidän olisi vaikea tuntea tuttuakaan kontua ja lähes mahdoton elää sen kovin toisenlaisissa oloissa. Maailman muutoksen vauhti on sellainen. Toisekseen, koko ajatus Kristuksen tulemisen viipymisestä on virheellinen. Raamatun painopiste on aivan muualla kuin kellossa ja kalenterissa. Se koskee niin kaiken alkua kuin loppuakin. Minuuttien ja päivien sijasta Raamattu mittaa kaikkea Jumalan sanan toteutumisella. Ennen Kristuksen paluuta kunniassaan on kaikkien Jumalan sanojen ensin täytyttävä (Ilm. 10:7; 16:17). Siinä on meidän ajanlaskumme. Vielä on odotettava esim. Arabian kääntymistä kristillisen kirkon sydänalueeksi (Jes. 60) ja monien muiden kansojen saapumista Siioniin. Johanneksen Ilmestyksen erityisenä tehtävänä Uudessa Testamentissa on opettaa tätä totuutta. Jumalan kärsivällisen odotuksen tähden mekin olemme päässeet osallisiksi armon valtakunnasta. Kiitos Isälle, joka halusi meidätkin kansakseen!

Päivästä puhuu myös se, että Kristus nyt hallitsee kaikkea (Matt. 28:18). Sen maailman pahuutta murehtivat ja pelkäävät kristityt liian helposti unohtavat. Hän hallitsee kukistaakseen maailmassa vihollisen toisensa jälkeen psalmin 110 profetian mukaisesti. Kirkko on historiansa aikana kadonnut laajoilta alueilta ja valloittanut uusia, vielä laajempia. Kristillinen seurakunta näyttää aina olevan kuin surman suussa. Kuitenkin päinvastoin on asia. Kristus pitää koko maailman pivoissaan ja levittää valtakuntansa ja särkee vihollistensa vallan (1. Kor. 15:25-26). Hebrealaiskirjeessä nimenomaan todetaan, että me emme vielä näe kaikkea hänen valtansa alla (Hebr. 2:8). Päivän työt ovat siis vielä kesken.

Entä sitten Antikristus ja suuri ahdistus? Herra Jeesus ei tule ennen kuin Antikristus on hetkeksi noussut hallitsemaan (2. Tess. 2). Hän ei kuitenkaan hallitse omilla ehdoillaan oman tahtonsa mukaan. Antikristus on Jumalan vihan tuomion välikappale, ase, jonka Jumala laskee hetkeksi irti, kun hänen tuomioidensa hetki on tullut. Se on vangittu valtaansa. Se on mehiläiskuningattaren kaltainen, joka kerää ympärilleen kaikkien Jumalan sanan hylkääjien parven ja sitten lentää suoraan kadotukseen: "... niiden seassa, jotka kadotukseen tulevat, ettei he rakkautta totuuden puoleen ottaneet, autuaaksi tullaksensa. Sen tähden on Jumala heille lähettävä väkevän eksytyksen, niin että he valheen uskovat: Että ne kaikki tuomittaisiin, jotka ei totuutta uskoneet vaan vääryyteen suostuvat." (2. Tess. 2:10-12, vrt. Room. 1:24.) Tuomio on Antikristuksen teurastuspäivä ja Jumalan vihollisten suuri ahdistus, sen iankaikkisen vaivan ja itkun alku täällä ajassa. Herran omille se on Martti Lutherin kauniiden sanojen mukaisesti "rakas viimeinen päivä".

Anssi Kahari

Loppiaisen evankeliumi kertoo meille itämaan tietäjien matkasta. Taivaan kirkas tähti johdatti heidät seimen lapsen, Jeesuksen, luokse. Loppiaisen tähti viittaa ihmisen pelastukseen. Joulukuusen latvaan kiinnitetty tähti saakoon meitä tästä myös muistuttaa. Tietäjät olivat vieraiden kansojen edustajia. Tämä osoittaa meille, että Kristuksen valkeus kuuluu kaikille kansoille, kaikille ihmisille, jokaisen sydämeen asti. Loppiaisen sanoma muistuttaa meille myös kirkkomme lähetystehtävästä. Työ on vielä kesken... Jouluevankeliumi kaikukoon kaikille kansoille kaikkialla.

"Kussa on se syntynyt Juudalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä idässä, ja tulimme häntä kumartaen rukoilemaan." (Matt.2:2.) Jeesuksen löytämiseen tarvitaan Jumalan Sana, Pyhä Raamattu. Vain sieltä löydämme Jumalan, pelastuksen ja kestävät elämän arvot.

Tietäjät kulkivat Jerusalemista tähden johtamana, kunnes tähti pysähtyi sen tallin kohdalle, jossa Jeesus-lapsi syntyi. Suuresti ihastuneina tietäjät kumartuivat Jeesus-lapsen eteen rukoilemaan, antaen kalliit aarteet ja lahjat. Kiittäen ja ylistäen he palasivat toista reittiä kotimaahansa.

Jouluna kirkot täyttyvät kuulijoista. Kuulemmeko saarnastuoleista vielä Jumalan puhetta vai ihmisen puhetta? Rukoilkaamme, että Jumala täyttäisi saarnaajat hengellään ja sanallaan niin, että kuulijoiden sydämet sulaisivat suloiselle evankeliumille. Vain Jumala voi murtaa sydämen niin, että armo kelpaa. Alkaa taivastie maistua.

Olemme juuri viettäneet loppiaista. Moni on ehtinyt jo unohtaa äsken juhlitun joulun sanoman. Teille on syntynyt Vapahtaja... Enää ei suurin joukoin kuljeta Sanan kuuloon. Ennemmin kuljetaan poispäin jumalanpalveluksesta. Vieläkö, hyvä lukija, sinun askeleesi suuntaavat loppiaisena Pyhän Sanan kuuloon? Tarvitsemme joka aika Sanaa elääksemme, jaksaaksemme kilvoitella. Emme tänäkään adventin, joulun, loppiaisen aikana löydä Vapahtajaa kynttilöiden loisteesta ja niiden tunnelmasta. Ei, vaan Jeesuksen löydämme Pyhästä Sanasta Raamatusta, evankeliumista.

Lähetystyö jatkuu! Iloitkaamme ja riemuitkaamme tästä tehtävästä!

"Minä panin sinun myös pakanain valkeudeksi, olemaan minun autuuteni hamaan maailman ääriin" (Jes. 49:6).

Rakkaat Inkerin kirkon ystävät ja tukijat!

Kirkkomme on saanut Jumalan armosta viettää koko kuluneen vuoden 400-vuotisjuhlaa. Juhlatapahtumia on järjestetty kaikissa rovastikunnissamme yli koko laajan Venäjänmaan. Onpa ulkomaillakin juhlittu rakasta Inkerin kirkkoamme. Se hyvyyden ja rakkauden määrä, joka näissä juhlissa on tullut osaksemme, täyttää mieleni kiitollisuudella ja nöyryydellä. Hyvä ja armollinen Jumala rakkautenne palkitkoon!

Jouluna Jesajan ennustama valo, Kristus, tulee keskellemme. Juhlavuosi lähenee loppuaan, mutta riemuvuosi Kristuksessa, Herrassamme ja Vapahtajassamme jatkuu kirkossamme ja elämässämme läpi kaikkien aikojen. Synnin ja kuoleman alaisen maailman keskellä loistava Kristuksen valkeus valaisee tiemme aina Taivaan kotiin saakka.

Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon puolesta haluan koko sydämestäni kiittää kaikkia teitä, jotka olette tänä vuonna meitä monin eri tavoin auttaneet, muistaneet, tukeneet ja esirukouksin Jumalan tykö kantaneet.

Siunattua Rakkaan Vapahtajamme Syntymäjuhlaa sekä Armorikasta Uutta Vuotta 2012. Jeesus sanoo: "Minä tulin valkeudeksi maailmaan, että jokainen, joka uskoo minun päälleni, ei pidä pimeissä oleman" (Joh. 12:46).

Unto Lähteenmäki

Jumalan kansan keskuudessa on tänä aikana enemmän väsyneitä kilvoittelijoita kuin osaamme ajatellakaan. Kaikki täällä maan päällä on vetämässä pois päin Jumalasta ja yrittämässä sammuttaa heikon uskon liekin sydämestämme. Antikristilliset voimat jylläävät vahvana rintamana maailmassamme, ja uskova kansa saa kokea enää hyvin vähän vastakaikua. Ja kun omakaan vaellus kristittynä ei aina ole kovin kummoista, ei ihme, että matkamiehen pää painuu joskus alaspäin.

Jos tätä kirjoitustani lukee joku väsynyt, alakuloinen matkamies, niin sinulle sanoisin niin kauniisti kuin osaan: nostetaan katseemme ylöspäin, Jeesus elää, ja Hän todellakin rukoilee meidän edestämme ja puolestamme. Hänellä on rauhan ja rakkauden ajatukset kaikkia niitä kohtaan, jotka itsensä ja oman kristillisyytensä tuomiten käyvät Hänen armoistuimensa eteen pyytäen uutta voimaa ja Pyhän Hengen uudistusta elämäänsä. Nostetaan siksi katseemme pois itsestämme Jeesukseen, Häneltä tulee meille apu!

Jeesus on ollut kaikessa kiusattuna niin kuin mekin olemme. Hän tuntee siis omasta kokemuksesta tämän elämän moninaisen hädän. Hän tietää myös, että sinä ja minä olemme vain tomua ja tuhkaa. Hän tuntee voimattomuutemme, sydämemme kylmyyden, mielemme haluttomuuden ja kaiken muun. Tästä kaikesta huolimatta Hän rakastaa meitä. Juuri tällaiset omasta voimasta riisutut Hän on luvannut auttaa taivaaseen. Rukouksillaan Hän aivan kuin piirittää meidät.

Esirukouksen voima on ihmeellinen. Luemme siitä Raamatun lehdiltä, ja olemme saaneet kokea sitä myös omassa elämässämme. Jos ihmisen esirukous toisen puolesta voi paljon, mitä sitten vaikuttaakaan Vapahtajan rukous kurjan syntisen puolesta.

Jeesus syntyi maailmaan vapahtaakseen meidät. Siitä huolimatta me usein yritämme itse vapahtaa itsemme. Ja kun itse yritämme korjata ja parantaa itseämme - kelvataksemme Jumalalle - asiat eivät suinkaan parane, päinvastoin. Kunpa oppisimme, että ainoa oikea tie selviytyä on luovuttaa kaikki asiamme ja murheemme Herran käsiin. Silloin vapaudumme turhista ja toivottomista itseämme rasittavista huolista ja murheista. Saamme levätä Jeesuksen täytetyn työn varassa ja kiittää Häntä.

Muistakaamme siis, että tälläkin hetkellä Jeesus todella rukoilee puolestamme. Hän, joka on kunniassaan Isän oikealla puolella, jonka käsissä, jaloissa ja kyljessä on naulojen jäljet, osoittaa meille rakkauttaan päivittäin ja lupaa viedä omansa täältä vaivojen ja ahdistusten maasta tykönsä taivaaseen. Luottakaamme sanan lupauksiin kaikissa elämämme vaiheissa. Sana kestää, vaikka meidän uskomme on horjuvaista ja matkamme hidasta. Jeesus ei hylkää omiaan, vaan kantaa heitä käsivarsillaan perille taivaan kotiin asti.

Marko Sjöblom

"Jumalan leipä on se, joka taivaasta tulee alas ja antaa maailmalle elämän" (Joh. 6:33).

Tutussa Isä meidän -rukouksessa on pyyntö: "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme". Johanneksen evankeliumin 6. luvussa Jeesus opettaa meitä tarkemmin siitä, mitä tähän jokapäiväiseen leipään sisältyy. Otan esille kolme näkökohtaa.

Ensiksi meille kerrotaan, kuinka ihmiset "astuivat haaksiin etsein Jeesusta". Ihmeellistä on kuitenkin se, että Jeesus ei ollut tästä etsimisestä hyvillään. Näin siksi, että Hän näki, että syy, miksi ihmiset häntä etsivät, oli väärä.

Päivää aikaisemmin Jeesus oli vuoren rinteellä pitänyt pitkän saarnan, jota oli kuulemassa viisituhatta miestä. Saarnansa päätteeksi Jeesus oli ruokkinut tämän väkijoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla niin, että kaikki tulivat ravituiksi. Väkijoukko innostui ruokkimisihmeestä ja halusi tehdä Jeesuksen väkisin kuninkaakseen niin, että Jeesuksen oli suorastaan paettava ihmisjoukon keskeltä. Väki oli kuitenkin sinnikästä ja etsi Jeesusta, kunnes löysi hänet. Tästä me opimme, että ihminen voi etsiä Jumalaa hyvin itsekkäistä syistä. Raamattu varoittaa meitä tällaisesta Jumalan etsimisestä: "Ei Jumalan valtakunta ole ruoka ja juoma, mutta vanhurskaus ja rauha ja ilo Pyhässä Hengessä" (Room. 14:17).

Toiseksi meille kerrotaan, että Jeesus alkoi kuitenkin keskustella luokseen tulleiden ihmisten kanssa leivästä. Tuohon aikaan leipä oli ihmisten pääravinto, ja leivästä puhuminen merkitsi samaa kuin ruoasta puhuminen meidän päivinämme. Jeesuksen mukaan on olemassa kahdenlaista ruokaa, katoavaa ja katoamatonta. Katoava ruoka on sitä, mitä mekin syömme päivän eri aterioilla. Katoavaa tämä jokapäiväinen leipä on siksi, että se ravitsee meidän ruumistamme, mutta ei anna meille ikuista elämää. Katoamaton ruoka taas ravitsee meidän sieluamme ja antaa meille ikuisen elämän.

Kolmanneksi Jeesus kertookin että Hän itse on tämä katoamaton ruoka ja "elämän leipä", "joka pysyy iankaikkiseen elämään" jokaiselle, joka tätä leipää syö. Kerran, kauan ennen Jeesuksen syntymää, Jumala oli ruokkinut Israelin kansaa korvessa neljänkymmenen vuoden ajan taivaasta sataneella mannalla. Mannan syöjät kuolivat, kun heidän aikansa oli täyttynyt. Nyt Jumala oli antanut taivaasta uuden leivän, jonka syöjät eivät kuolisi koskaan.

Jeesus siis väittää, että Hän on leipä, jota syömällä jokainen ihminen saa synnit anteeksi ja ikuisen elämän. Jeesus käyttää kuvakieltä, jossa leivän syöminen tarkoittaa, ei pelkästään syömistä, vaan uskomista. "Minä olen elämän leipä: Joka tulee minun tyköni, ei hän suinkaan isoo, ja joka uskoo minun päälleni, ei hän koskaan janoo". Leipää me syömme ruumiillisesti hampaillamme. Jeesus-leipää me syömme hengellisesti uskomalla Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja uskomalla syntimme anteeksi Hänen sovintoveressään.

Jeesus tahtookin opettaa meille varsinaisesti yhden ainoan asian. Meidän tulee etsiä Jumalaa ja Jeesusta elämäämme, jotta saisimme synnit anteeksi ja ikuisen elämän. Jokapäiväiseen leipään ei kuulu ainoastaan se leipä, joka ravitsee ruumista, niin tärkeää ja Jumalan antamaa kuin se onkin. Jokapäiväiseen leipään kuuluu ennen kaikkea se Jeesus-leipä, joka ravitsee meidän sieluamme Jumalan armolla ja anteeksiantamuksella.

Tiina May

Kesä on saapunut! Aurinko lämmittää niin mukavasti ikuisuudelta tuntuneen viileyden ja sateiden jälkeen. Hieman omituiseltahan se edelleen vaikuttaa, että jouluvalot ja -kuusi ovat täydessä loistossaan, eikä kylmästä tai lumesta ole tietoakaan, mutta illan pimetessä kello seitsemän aikaan on kyllä hyvinkin jouluinen tunnelma glögiä hörppiessä ja joululaulujen soidessa.

Saimme taas osallistua Suomen itsenäisyyspäiväjuhliin suurlähettilään virka-asunnolla. Siitä on muodostunut minun ja Jamesin vuotuinen treffi-ilta, jota odotamme innolla jo kuukausia etukäteen. Tänä vuonna on homma riistäytynyt ihan vallan käsistä, kun pääsimme ilman lapsia myös Masai Maran kansallispuistoon vanhempieni ollessa täällä! Suurlähettilään kesteihin menimme myös koko perheellä neljäntenä adventtisunnuntaina, jolloin vietettiin suomalaisten joulujuhlaa. Perinteinen jouluruoka, jouluevankeliumin luku, yhteislaulut, pukki sekä ystävät ovat aina mieluisia muistuttajia kotimaasta ja jouluista siellä.

James kävi Sambiassa auttamassa lundankielisen katekismuksen viimeisen läpiluvun ja korjausten teossa, jotta kirja saataisiin painokuntoon. Hän myös saarnasi parissa kyläkirkossa. Tämä matka oli tarkoitus tehdä jo aiemmin, mutta peruuntui tohtori Kreissin kuoleman ja hautajaisten takia. Vasta kun James oli päässyt perille Sambian Lusakaan, hänelle selvisi, että automatka Sambesiin, jossa käännöstyötä tehtiin, kestää kaksi päivää. Reilun viikon reissusta kului siis neljä päivää autossa. Työ on vielä kesken, ja sieltä jo kutsuttiin Jamesia takasin ensi vuoden puolella. Toivottavasti löytyisi jokin helpompi ratkaisu perille pääsyyn...

Nyt James on kuitenkin kotona, ja nautimme kaikki siitä. Olemme suunnitelleet vuoden alkupäiviksi perhelomaa, johon saimme rahoituksen lahjaksi! Se on lapsille jouluyllätys J . Vuokraisäntämme antoi lisäaikaa kodistamme lähdölle maaliskuun loppuun, joten muutollakaan ei ole niin kiirus. Olemme käyneet katsomassa eri taloja ja maapalasia, mutta koska ylimääräistä rahaa ei juurikaan ole, taidamme joutua aluksi asettumaan kodiksi tuohon keskuksemme yläkertaan. Sinne pihalle on alettu jo rakentaa aitaa koirien liikkumista rajoittamaan. Henkilökohtaisesti minulle ei ole vielä avautunut, kuinka meidän perheemme ja tavaramme sinne mahtuvat keskuksen tavaroiden ja toimistojen joukkoon, mutta Jamesilla tuntuu olevan siitä selkeämpi, toimiva näky, eli en ala panikoida sen enempää. Olemme ajatelleet, ettei millään kannata enää heittää rahaa hukkaan maksamalla vuokraa, vaan oma paikka täytyisi ostaa. Täällä on työ kuitenkin jatkunut jo kohta parikymmentä vuotta, ja Jumalan tahtoessa jatkuu edelleen pitkään. Siitä riemuiten, esirukouksistanne ja tuestanne kiittäen elomme Keniassa etenee uuteen vuoteen!

James May

Kalenterivuoden päättyessä löydän itseni ajattelemasta äskeistä kirkkovuoden alkua. Takana on neljä ihanaa viikkoa, joiden aikana mietiskeltiin sitä, miten meidän Herramme Jeesus Kristus tulee luoksemme valmistelemaan hänen syntymäjuhlaansa. Kuitenkin uutisista luin ja kuulin vain Mustasta Perjantaista ja siitä, miten se on huomaamatta levittäytynyt Mustan Torstain yöhön (Musta Perjantai on Amerikassa kiitospäivän jälkeinen joulun ostoskauden avauspäivä, jolloin ihmiset ryntäävät kauppoihin, suom. huom.). Kun sitten päästään joulun aikaan, maailma on jo unohtanut adventin ja uskoo, että joulu on vain vuoden parasta aikaa ostaa ja pönkittää meidän talouttamme.

Painopiste on kaupassa ja alennuksissa, uudessa teknologiassa, vaatteissa ja leluissa. Sekä aikuiset että lapset tekevät luetteloitaan tavaroista, joita haluavat, tavaroista, joita he odottavat muiden antavan heille osoittaakseen joulun merkityksen. Kuitenkin mielestäni me kristityt olemme etuoikeutettuja, kun saamme joka sunnuntai elää adventtia, ja joka viikko meitä siunataan Kristuksen syntymän ilolla ja ihmeellä sekä sillä, mitä se merkitsee meille Hyvän Paimenen veren sovittamina lampaina. Meidän tapaamiemme ihmisten toivomuslistat ovat pelkistettyjä: Raamattu, Vähä katekismus, Tunnustuskirjat, kaikenlaiset opilliset kirjoitukset ja oppitunnit, jotka opettavat puhdasta oppia, luterilainen virsikirja ja liturgia.

Heidän kaipaamansa lahjat ovat Kristuksen lahjoja. Tuore äiti haluaa - ilmaisen - kasteen vauvoilleen. Piispa toivoo maansa pastoreille oppitunteja, jotta he voivat paremmin levittää Elävää Sanaa niille, joita Jumala johdattaa heidän tielleen. Naisopiskelija haluaa voittaa oppimisvaikeutensa, jotta voisi oppia katekismuksen ja liittyä uskonveljiensä ja -sisariensa joukkoon saamaan toivoa, paranemista, anteeksiantoa ja ravintoa Vapahtajan tosi ruumiista ja verestä.

Puhdas oppi on välttämätön, koska se tyynnyttää epävarmat omattunnot Kristuksen vanhurskaudella ja anteeksiannolla. Se on ainoa ratkaisu meidän syntiimme ja kuolemaamme ja ainoa keino päästä sovintoon Kolmiyhteisen Jumalan kanssa. Siksi he haluavat kiihkeästi oppia Tunnustuskirjoissa esitettyä puhdasta oppia.

Matkustin äskettäin kaksi päivää suuntaansa tavatakseni käännöstiimin, joka työskentelee lundankielisen Vähän katekismuksen parissa. (Lundaa puhutaan Kongossa, Sambiassa ja Angolassa, suom. huom.). Neljä päivää matkustamista kolmen päivän työskentelyn vuoksi. Silti tämä ponnistelu kalpenee verrattuna niihin opiskelijoihin, pastoreihin ja kirkon työntekijöihin, jotka säännöllisesti tarttuvat innolla mahdollisuuteen viettää koko päivä keikkumassa karkeilla penkeillä tai tuoleilla vaatimatta rahallista korvausta. He ovat valmiit siihen saadakseen oppia ja päästäkseen suloisen, suloisen evankeliumin virran alle.

Meitä kiitetään usein Afrikan Luterilaisen perintösäätiön (Lutheran Heritage Foundation - Africa) ja Luterilaiset Afrikassa -järjestön (Lutherans in Africa) työstä. Tekee mielen nöyräksi ja jopa hämmentyneeksi, että sitä, mitä teen, kaivataan pitkään, arvostetaan suuresti ja pidetään rakkaassa muistossa. Minulla tosiaan on suuri rikkaus saamassani koulutuksessa, omistamissani kirjoissa ja käyttämissäni laitteissa jopa huolimatta Afrikan sähkönjakelun ja internetin toimivuuden ongelmista.

Lahjakasat kuusen alla on nyt avattu, ja käärepaperit täyttävät roskapöntöt. Kauppapaikat riemuitsevat joulunjälkeisten alennusmyyntien tuloista. Ei ymmärretä, ettei joulu suinkaan ole vielä ohi eikä se todella koskaan pääty. Eikä tajuta, ettei joulun sisältö ole lahjoissa, joita annamme toisillemme tai saamme perheeltämme ja ystäviltämme.

Ei, joulu ei koskaan pääty, koska Jeesus ei koskaan lakkaa tulemasta meidän luoksemme. Me elämme ja kuolemme Kristuksessa päivittäin. Saamme anteeksi ja uudistumme päivittäin. Meidät pestään armossa Jumalan sanan ja sakramenttien kautta koko elämämme ajan.

Minulla ja perheelläni on kunnia palvella Jumalan lähetyskentällä, opettaa niitä, jotka vartioivat Hänen laumaansa täällä, helpottaa niiden tekstien kääntämistä, joita tarvitaan lauman hoitamiseen ja jakaa Kristuksen lahjoja kaikille, joita Jumala lähettää tielleni.

Kiitämme sinua rukouksistasi ja tuestasi. Kiitämme sinua, että muistat, ettei joulun sisältö ole valoissa tai koristeissa, juhlissa tai lahjoissa, hienoissa aterioissa tai vierailuissa. Kiitämme sinua, että teet meille mahdolliseksi asua ja työskennellä paikassa, jossa meitä muistutetaan siitä rikkaudesta, joka annetaan meille Kristuksen armossa ja anteeksiantamuksessa. Meitä muistutetaan jatkuvasti siitä, että pitäisimme näitä asioita kallisarvoisempina kuin mitään, mitä tämä maailma riiputtaa meidän silmiemme ja lompakkojemme edessä.

Säv. "Karitsall' kiitos olkohon" tai "Ei mikään voi niin virvoittaa"

Tenho Mielonen

Mika Rantanen ja Juhana Tarvainen

Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus, elävä Jumalan Poika, kiitos siitä, että olet antanut meille tämän päivän. Kiitos siitä, että saamme viettää sitä yhdessä. Opeta meitä näkemään se, että tarvitsemme sinua, ja auta meitä iloitsemaan siitä, että olet keskellämme läsnä.

Pyhä Kaikkivaltias Jumala, varusta kristityt kaikilla Hengen lahjoilla Jeesuksessa Kristuksessa ja etenkin kaikki sananpaimenet ja julistajat. Ole tämän seurakunnan keskellä ja opeta meitä elämään sinun tahtosi mukaista elämää. Sinä, Herra, olet verelläsi maksanut ja ottanut pois koko maailman syntivelan. Auta meitä kaikkia omistamaan, vastaanottamaan ja soveltamaan itseemme tämä armosi. Pidä meistä kiinni, kunnes usko vaihtuu näkemiseen ja iankaikkiseen elämään.

Oi Herra, kuinka hyvä onkaan meidän turvautua sinuun ja jättää sielumme ja ruumiimme sinun haltuusi tietoisina siitä, että sinä, Herra, pidät meistä huolen. Johdata meitä Hengelläsi kaikissa elämämme vaiheissa. Me pyydämme, että sinä kannat silloin, kun olemme väsyneitä kipuihimme, sairauksiimme, huoliimme ja murheisiimme. Auta meitä ymmärtämään toisiamme ja rakastamaan lähimmäistämme. Kukista kaikki väärät ajatukset ja itsekkäät mielipiteet. Lähetä, Herra, myös kaikille pakanoille ja eri kansoille opettajia, että hekin löytäisivät rauhan Jeesuksen haavoissa.

Herra, monet vaeltavat omavanhurskauden sokeassa yössä ja luulevat itsensä tähden kelpaavansa Jumalalle, toiset elävät lihallisessa vapaudessa ja muissa synneissä, toiset eivät välitä lainkaan armostasi ja anteeksiantamuksestasi. Uudista Pyhällä Hengelläsi kaikkia kirkkosi jäseniä. Anna uskon lahja niille, jotka eivät sinua tunne, ja herätä heidät. Yhdistä meidät niin, että meillä kaikilla olisi Jeesus Kristus elämänä ja pelastuksena. Pyydämme kaikille meille oikeaa uskon kilvoituksessa vaeltamista. Kiitos, Isä, Poika ja Pyhä Henki, oikeudesta olla sinun lapsiasi kalliin kasteen ja uskon kautta. Aamen.

Teresa Rantanen

Verrattuna muihin kirjoihin Raamattu on kuin aurinko kaikkiin muihin valoihin verrattuna.

Yksi suurimmista vahingoista maan päällä on se, että Pyhä Kirja (Raamattu) on niin halveksittu jopa niiden keskuudessa, joiden pitäisi siitä eniten huolehtia. Kaikkea muuta kuten taidetta ja tiedettä harrastetaan ja opiskellaan yötä päivää eikä ole loppua kaikesta aherruksesta ja vaivannäöstä. Mutta Pyhä Kirja jätetään makaamaan paikalleen ikään kuin sitä ei lainkaan tarvittaisi.

Olet lehden lukija (11.2.04 lähtien).