Tulostettava sivu

Yhdentyneessä Euroopassa ja alati pienemmäksi käyvässä maailmassa kielitaito merkitsee entistä enemmän. Ei ainakaan pieni maa pärjää ilman sitä suurten kansojen joukossa. Siksi varsinkin nuoria kehotetaan opiskelemaan vieraita kieliä ahkerasti.

Samanaikaisesti esim. Neuvostoliiton taannoinen hajoaminen useiksi itsenäisiksi, mutta sekasortoisiksi valtioiksi on korostanut yhteiskunnallisen moraalin merkitystä. Sen puuttuessa korruptio ja mafia eri muodoissa pääsevät valtaan. Ihmiset eivät oikein ymmärrä toisiaan - huolimatta yhteisestä kielestä!

Länsimaissa kehitys näyttää kulkevan vaarallisen nopeasti samaan suuntaan. Yleinen lainkunnioitus on vähentynyt huolestuttavasti myös valtaa pitävän eliitin keskuudessa ja etenkin nyt taloudellisen sekasorron aikana. Poliittiset skandaalit ja rötösherrojen jahtaamiset kuuluvat ympäri maailmaa uutisten arkipäivään. Kotimaamme ei tee poikkeusta.

Kehityksen suuntaan on vaikuttanut tietysti useita tekijöitä. Asiantuntijat viittaavat lausunnoissaan usein perinteisten arvojen romahtamiseen sekä kristillisen elämänkatsomuksen murentumiseen. Epäilemättä heidän väitteessään on paljon perää.

Jos Jumala ja hänen käskynsä hylätään, jäljelle jää vain kasa löyhiä periaatteita. Silloin ei ole mitään yleistä, kaikkia koskevaa lakia. Periaatteina esimerkiksi toisen ihmisen kunnioittaminen, omantunnon äänen noudattaminen tai lähimmäisen rakastaminen ovat osoittautuneet aivan liian venyviksi ohjenuoriksi. Nämä jalot aatteet mielessä monet ovat ottaneet vastaan lahjuksia, harjoittaneet verovilppiä, laiminlyöneet velvollisuuksiensa täyttämistä ja rohmunneet itselleen mitä erilaisimpia etuja. Heidän mukaansa ei kukaan ole kuitenkaan joutunut kärsimään tällaisista ja vastaavista ratkaisuista. Kasvottomat instituutiot kun eivät tunne kipua.

Myös kirkko on tehnyt "karhun palveluksen" kansallemme julistaessaan vain yleisesti lähimmäisen rakastamista irrallaan Jumalan käskyistä. Ihmiset ovat laajalti ymmärtäneet rakkauden omien mieltymystensä ja taipumustensa mukaan. Rakkauden nimessähän nyt rikotaan aviot, jätetään lapset toisten kasvatettaviksi, murhataan syntymättömiä lapsia ja pian jo kai "hyödyttömiä" vanhuksia. Ihmisen pahuudelle ei ole tullut loppua.

Me emme voi millään muuttaa koko yhteiskuntaa hetkessä. Mutta Jumala voi muuttaa meidät itsemme. Hän tahtoo opettaa meille oikeata Kaanaan kieltä, Raamatun kieltä. Ensimmäisellä oppitunnilla me opimme tunnustamaan kaikkia syntejämme ja uskomaan ne anteeksi Jeesuksen tähden. Seuraavilla oppitunneilla me yhä opettelemme samoja asioita, mutta lisäksi saamme kuulla todellisesta elämän muutoksesta Pyhän Hengen voimassa. Nyt on korkea aika lähteä oppimaan!

Markku Sumiala, Nakkila.

Johdanto

Armo ja rauha lisääntyköön teille meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta.

Elämä on jännittävää. Yksi päivä voi muuttaa kaiken ihmisen elämässä. Muutos voi johtaa hyvään tai huonoon, mutta mikään ei ole enää sen jälkeen niinkuin oli ennen. Äkillinen sairauskohtaus, joutuminen liikenneonnettomuuteen, läheisen kuolema tai yllättävä irtisanominen saavat elämän näyttämään aina toiselta kuin silloin, kun päivät seurasivat toisiaan kutakuinkin samanlaisina.

Mutta myös iloisemmissa merkeissä voi muutos tulla. Kohdalle saattaa osua lottovoitto, tulee valituksi haluamaansa työpaikkaan, pääsee opiskelemaan, rakastuu, saa oman perheen tai tekee ilmaveivin jääkiekon MM-kisoissa ja tulee hetkessä kaikkien tuntemaksi. Tällaiset ja monet muut asiat voivat kääntää elämän uuteen malliin. Suurimman muutoksen ihminen kuitenkin kokee, kun hän saa kutsun Jumalan valtakuntaan. Se ei muuta vain jäljellä olevia vuosia, vaan sillä on vaikutus iäisyyteen asti.

Päivän evankeliumissa me kohtaamme meille läheiseksi tulleen miehen, jonka tämä kutsu, kutsu Jumalan valtakuntaan, yllätti. Kuinka kaikki kävi selviää Luukkaan evankeliumin 19. luvun jakeista 1-10: "Ja hän meni sisälle ja vaelsi Jerikon lävitse. Ja katso, yksi mies oli nimeltä Zakeus, joka oli Publikanien päämies ja hän oli rikas, ja hän pyysi nähdä Jesusta, kuka hän olis, eikä saanut kansalta; sillä hän oli varttansa vähäinen. Ja hän samosi edelle, meni ylös yhteen metsäfikunapuuhun, että hän olis saanut hänen nähdä; sillä sen kautta oli hän vaeltava. Ja kuin hän tuli siihen paikkaan, katsoi Jesus ylös, ja näki hänen, ja sanoi hänelle: Zakeus, astu nopiasti alas! sillä minun pitää tänäpänä oleman sinun huoneessas. Ja hän astui nopiasti alas ja otti hänen iloiten vastaan. Ja kuin he sen näkivät, napisivat he kaikki, että hän meni sisälle syntisen miehen tykö olemaan. Mutta Zakeus seisoi ja sanoi Herralle: katso, Herra, puolen minun tavaraani annan minä vaivaisille; ja jos minä jonkun pettänyt olen, sen minä neljäkertaisesti jälleen annan. Niin Jesus sanoi hänelle: tänäpänä on tälle huoneelle autuus tapahtunut, että hänkin on Abrahamin poika. Sillä Ihmisen Poika tuli etsimään ja vapahtamaan sitä, mikä kadonnut oli."

Kutsuttu

Tämä on ainoa kohta raamatussa, jossa puhutaan Sakkeuksesta, miehestä, jonka elämä muuttui, kun hän kohtasi Jeesuksen. Koska muita Sakkeuksesta kertovia kohtia ei ole, meidän tulee tarkata sitä tarkemmin näitä sanoja ja rukoilla, että Jumala antaisi meille oikean ymmärryksen.

Millainen oli siis tämä mies, Sakkeus. Voimme lyhyesti koota tiedot hänestä ja sitten miettiä, mitä nämä tiedot merkitsivät hänelle. Ensinnäkin nimi Sakkeus viittaa hebrean sanaan, joka tarkoittaa "puhdas" ja "vanhurskas". Tätä nimeä hän kantoi jo ennen kuin kukaan ajatteli, että onpa sopiva nimi miehelle. Hänet nimittäin tunnettiin syntiseksi, julkisyntiseksi mieheksi. Sen todistuksen väki antoi hänestä, kun Jeesus ilmoitti menevänsä Sakkeuksen kotiin. Ei nimi miestä pahenna ellei mies nimeään. Sakkeus oli pilannut nimensä käytöksellään, mutta Jeesuksen kohtaaminen palautti ja puhdisti hänen nimensä alkuperäiseen merkitykseen, puhdas, vanhurskas. Ehkäpä hän oli hurskaitten vanhempien lapsi, jotka olivat nimeä antaessaan ajatelleet ja toivoneet pojastansa vanhurskasta miestä.

Toinen asia, mikä mainitaan Sakkeuksen kohdalla, on hänen asuinpaikkansa - Jerikon kaupunki, joka myös palmukaupungin nimellä tunnetaan. Se sijaitsi syvällä Jordanin syvänteessä, 250 metriä meren pinnan alapuolella ja sieltä ei ollut pitkä matka Kuolleelle merelle. Jerikolla oli pitkä historia ja se mainitaan maailman vanhimmaksi kaupungiksi. Se oli ensimmäinen kaupunki, jonka Joosua valloitti ylitettyään idästä Jordanin. Siitä alkoi Kanaanin maan valloitus. Myöhemmin Joosuan hävittämä kaupunki rakennettiin uudelleen. Ihanteellisen, aina lämpimän ilmanalansa vuoksi Herodes Suuri rakensi sinne talvipalatsinsa. Sen kautta kulki kauppatie Jerusalemista itään. Siksi se oli sovelias paikka myös tulliasemalle - täytyihän valtion saada veronsa.

Kolmanneksi Sakkeuksesta todetaankin, että hän oli tullimiesten eli publikaanien päämies. Maa oli tuohon aikaan Rooman imperiumin alainen. Verotuloilla imperiumia pidettiin voimassa. Roomalaiset eivät kuitenkaan itse ryhtyneet perimään veroja kansalta, vaan he myivät verotusoikeuden joillekin rikkaille, jotka puolestaan palkkasivat juutalaisia perimään veroja veljiltään ja kansalaisiltaan. Yhtäkaikki näitä veronkerääjiä, tullimiehiä, pidettiin miehittäjien eli roomalaisten palvelijoina ja siksi heitä vihattiin. Harvoinhan ihmiset ovat veroja rakastaneet ja jos jo tavalliset tullimiehet eli publikaanit olivat vihattuja, niin kuinka paljon heidän päämiehiänsä vihattiinkaan. Tämän sai Sakkeus varmasti tuntea nahoissaan. Millaista mahtaa olla elää yleisesti vihattuna tai halveksittuna? Millaista se on, kun ihmiset vaihtavat toiselle puolelle katua vastaantullessa tai kääntävät katseensa muualle eivätkä vastaa tervehdykseen ja pahimmassa tapauksessa vielä sylkäisevät mielenosoituksellisesti. Usein siihen on vain yksi keino vastata: kovettaa mielensä ja olla kuin ei välittäisi ihmisten halveksunnasta mitään.

Neljänneksi Luukas mainitsee, että Sakkeus oli rikas. Se ei tehnyt Sakkeusta yhtään sen suositummaksi, sillä varmasti monet ajattelivat "hän on rikastunut meidän" kustannuksellamme, meidän verorahoistamme hän on käärinyt omaisuutensa. Joillekin rikkaus tuo arvonantoa ja ystäviä, Sakkeuksen kohdalla ei ollut käynyt niin. Ehkäpä rikkaus ja sen tavoittelu oli sokaissut Sakkeuksen niin, että tapa, jolla hän rikkauttaan käytti, ei lähentänyt häntä toisiin jerikolaisiin. Voi olla, että rikkaudesta oli tullut Sakkeukselle rakkauden korvike, mutta valitettavasti se on kovin yksipuolista rakkautta. Raha ei ihmistä rakasta. Siksi se jättää tyhjän paikan ihmissydämeen.

Vielä mainitaan, että Sakkeus oli varreltaan vähäinen. Kuka tietää, oliko hän pienestä pitäen saanut kuulla olevansa "pätkä". Voipa olla, että asian jatkuva muistuttelu sai aikaan pysyvän vamman Sakkeuksen sieluun ja päätöksen: vielä minä teille näytän, että olen vähintään yhtä hyvä kuin tekin ellen parempikin. Ehkäpä tämä halu näyttää oli tehnyt hänestä rikkaan publikaanien päämiehen. Pienestä koostaan huolimatta hänellä nyt oli asema ja hänellä oli aseman ja rikkauden tuomaa valtaa, mutta oliko hän nyt onnellinen?

Kutsuja

Tällaisia asioita me tiedämme ja voimme arvailla Sakkeuksesta. Sakkeus puolestaan tiesi yhden asian. Jeesus, mies, jonka perässä kansa juoksi, oli tulossa Jerikoon matkallaan Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Totta kai Sakkeus oli kuullut Jeesuksesta. Ehkäpä tullimiesten keskuudessa ihmeteltiin, että heidän kolleegansa Leevi oli lähtenyt Jeesuksen seuraan ja jättänyt työpaikkansa ja vielä vapaaehtoisesti. Lisäksi Jeesuksen tekemät ihmeet kiersivät kansan suussa. Kuka tämä Jeesus oikein oli? Oliko hän Jumalan lähettämä profeetta vai huijari? Siitä Sakkeus halusi saada selvän.

Mutta miten hän näkisi Jeesuksen. Väkijoukon eteen hänen ei ollut turvallista mennä. Voit kuvitella, mitä olisi tapahtunut, kun Sakkeus olisi työntänyt ihmisiä tieltään pyrkiessään eturiviin. Siinä olisi monella kiehahtanut yli. Toisaalta lyhytkasvuisena hän ei väkijoukon takaa näkisi mitään.

Sakkeuksen ratkaisu osoittaa, että hän oli nokkela, ketterä ja periksiantamaton tyyppi. Hän tiesi Jeesuksen kulkureitin, juoksi edelle, kiipesi tien vieressä olevaan metsäviikunapuuhun ja siellä hän oli kuin aitiopaikalla. Hän näki ohikulkevat ihmiset, mutta he eivät välttämättä huomanneet tai tunnistaneet häntä. Nokkela, ketterä ja periksiantamaton, nämä sanat voimme lisätä Sakkeuksen luonnehdintaan.

Ja niin Jeesus saapuu sille paikalle, missä Sakkeus on metsäviikunapuussa, oksien ja lehtien piilottamana. Tämä piilotteleva Sakkeus tuo mieleen toiset piilottelijat paratiisissa, jossa Aadam ja Eeva, viikunanlehdet verhonaan, yrittivät kätkeytyä Jumalalta. Silloin "Jumala kutsui Adamin, ja sanoi hänelle: Kussas olet?" ja heidän oli astuttava esiin. Nyt Jeesus katsahtaa ylös ja sanoo: "Zakeus, astu nopiasti alas! sillä minun pitää tänäpänä oleman sinun huoneessas." Niinkuin Jumala tiesi paratiisin piilottelijat, niin Jeesus myös tiesi, kuka Sakkeus oli ja missä hän oli. Ei ole piiloa, jota Jumala ei tuntisi. Psalmin kirjoittaja sanoo: "Joko minä istun eli nousen, niin sinä sen tiedät: sinä ymmärrät taampaa ajatukseni. Joko minä käyn eli makaan, niin sinä olet ympärilläni, ja näet kaikki tieni." Ja hetkeä myöhemmin: "Kuhunka minä menen sinun hengestäs? ja kuhunka minä sinun kasvois edestä pakenen?"

Sakkeus halusi nähdä Jeesuksen. Siinä halussa ilmeni Jumalan ennakoiva armo. Sakkeus oli etsikkoajassa. Siihen häntä varmasti olivat valmistaneet elämän kohtalot. Rikkaus, asema ja menestys eivät olleetkaan tuoneet syvää tyydytystä elämään, vaan eristäneet toisista ihmisistä ja paljastaneet sisäisen kaipauksen toisenlaisesta elämastä. Näin Jumalan kutsu toimii tänäkin päivänä - kokemus, että maailma kaikkine tarjouksineen (elämän korskasta, lihan himojen tyydyttämisestä ja silmäin pyyntöjen täyttämisestä) lopulta jättää tyhjäksi. Kun aiemmin kaikki puhe Jeesuksesta meni kuin vesi hanhen selkään, niin nyt Jeesus alkaa kiinnostaa, vaikkakin salaa. Kuinka moni onkaan salaa lukenut hengellisiä lehtiä, ehkä käynyt salaa hengellisissä tilaisuuksissa ja salaa jopa ottanut Raamatun esille ja lukenut sitä. Tämä kaikki on Jumalan työtä, jossa hän valmistaa ihmistä kutsulleen. Eikä ihminen useinkaan tajua, että Jumala vetää häntä puoleensa.

Mutta varmasti paljon enemmän kuin Sakkeus halusi nähdä Jeesuksen, paljon enemmän Jeesus tahtoi tulla Sakkeuksen elämään. Jumalan poikana hän tiesi, että Jerikossa on muuan Sakkeus, joka hänen oli kohdattava. Ehkäpä hän ihmiskohinasta huolimatta tähysi silmillään etsimäänsä miestä, sillä olihan hän tullut etsimään sitä, mikä on kadonnut. Ja nähdessään Sakkeuksen Jeesus tiesi, että nyt on kadonnut löytynyt. Hänen sanoissaan ei ole mitään epävarmaa; "Zakeus, astu nopiasti alas! sillä minun pitää tänäpänä oleman sinun huoneessas".

Kutsun vastaanottaminen

Tämä on Jeesuksen sana jokaiselle, jota taivaallinen Isä kutsuu valtakuntaansa. Minä tulen sinun elämääsi, sinun kotiisi! Ei ehtoja: "jos teet näin, niin tulen, muuten en". Ei mitään ripitystä: "Voi Sakkeus miten sinä olet voinut toimia niinkuin olet tehnyt, nylkenyt omia kansalaisiasi". Vain pelkkä lupaus: "Tule alas, minä tulen teille". Olemmepa me missä piilossa tahansa, niin Jeesus sanoo: "Tule pois piilostasi, minä tulen teille".

Ajatelkaapa, mitä Jeesuksen sanat merkitsivät Sakkeukselle! Syrjitty, halveksittu ja vihattu, jonka kodin ovea ei kukaan itseään kunnioittava juutalainen ollut avannut ehkä vuosiin, saa kuulla mieheltä, jonka seuraan kaikki tungeksivat, sanat: minä tulen teille, tänään. Eli nyt, ei viikon, kuukauden tai vuoden päästä, vaan nyt. Tämä oli Sakkeukselle ns. Kairos-hetki. Ratkaiseva hetki hänen elämänsä kannalta. Oli joku, joka välitti hänestä niin, että oli valmis tulemaan maineensa uhallakin hänen kotiinsa. Ajattelen, että siinä hetkessä jotain kovaa Sakkeuksen sydämessä suli. Hän oli kohdannut rakkauden, välittämisen, ystävällisyyden. Se sulatti hänet. Se synnytti ilon hänessä. Niinpä hän kapusi nopeasti puusta alas ja otti hänet iloiten vastaan.

Uskon syntyminen on Jeesuksen vastaanottamisessa. Epäusko panee sydämen luukut kiinni, mutta usko avaa ne auki. Johannes kirjoittaa: "...niille, jotka hänen ottivat vastaan, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla, jotka uskovat hänen nimensä päälle..." Kuinka monen kohdalla uskon elämä onkaan saanut omakohtaisen leiman, kun on saanut sanotuksi: "Tule Jeesus elämääni, minä olen sinun" ja Hän sanoo, kuten Sakkeukselle: "Minä tulen".

Kaikki eivät pitäneet ajatuksesta, että Jeesus menisi Sakkeuksen luo. Ehkä he ajattelivat, ettei Jeesus tiedä sitä, minkä he tietävät. Mutta he olivat väärässä. Kyllä Jeesus tiesi Sakkeuksen syntiseksi mieheksi, mutta jos hän olisi etsinyt synnitöntä majapaikan antajakseen, olisi hän kyllä saanut yöpyä ulkona. Ei - Jeesus etsii syntisiä, sillä heitä vartenhan hän on juuri maailmaan tullut. Hän on syntisten Vapahtaja.

Väkijoukon sanat eivät Jeesusta säikäyttäneet, mutta Sakkeuksen kylläkin. Ehkäpä hän ajatteli kauhussaan: "Jeesus kääntää hänelle selkänsä ja ilmoittaa, ettei tahdo olla hänen kaltaistensa ihmisten kanssa tekemisissä millään lailla." Siinä hän kyllä erehtyi. Mutta Sakkeus ei tiennyt, millainen Jeesus oli ja on. Niinpä hän kiiruhtaa sanomaan: "Katso, Herra, puolen minun tavaraani annan minä vaivaisille; ja jos minä jonkun pettänyt olen, sen minä neljäkertaisesti jälleen annan."

Sakkeuksen koti: ennen ja jälkeen

Sanat kertovat sydämen muutoksesta. Ennen raha hallitsi Sakkeusta, nyt Sakkeus hallitsi rahaa. Ennen rikkaus oli hänen aarteensa, nyt se oli Jeesus. Oikea pelastus tulee ilmi sydämen muutoksena. Ei Jeesus käskenyt Sakkeuksen toimia noin, Sakkeus halusi tehdä niin itse. Itse asiassa laki määräsi petoksen hyvittämiseksi panemaan vain yhden viidesosan korvaukseksi petoksella saatuun. Sakkeus lupasi korvata vääryydellä hankitut ikäänkuin olisi varastanut ne. Kuinka moni rikos onkaan paljastunut, kuinka monta asiaa onkaan haluttu selvittää, kuinka monta anteeksipyyntömatkaa onkaan tehty, kun Jeesus on tullut pelastajaksi. Tästä jo yhteiskunnan päättäjien pitäisi osata päätellä, kuinka tärkeä on, että maassa saa esteettä julistaa evankeliumia Jeesuksesta.

Väkijoukko kuunteli varmaan ihmeissään Sakkeuksen sanoja. Onko tämä todella se sama Sakkeus, jonka me olemme oppineet tuntemaan ahneena ja kovana miehenä. Jeesus ei varmasti ihmetellyt, vaan iloitsi kuulemastaan. Se osoitti hänelle, mitä Sakkeuksessa oli tapahtunut. Niinpä hän toteaa: "tänäpänä on tälle huoneelle autuus tapahtunut, että hänkin on Abrahamin poika. Sillä Ihmisen Poika tuli etsimään ja vapahtamaan sitä, mikä kadonnut oli."

Aabrahamin siemenelle oli pelastus luvattu. Monet kuitenkin, Sakkeuksen lailla, olivat poikenneet etsimään elämäänsä sisältöä muusta kuin Jumalan sanan lupauksista. Ehkä vasta Jeesuksen kohtaaminen paljasti Sakkeukselle hänen elämänsä tyhjyyden. Nyt oli tullut pelastuksen päivä. Se oli päivä, jolloin syntinen ja syntisten Vapahtaja kohtasivat toisensa. Sakkeuksen kohdalla se tapahtui Jerikossa, kun hän piileskeli metsäviikunapuussa. Jokaisen kohdalla aika ja paikka vaihtelevat, mutta aina on yhteistä se, että Jeesus löytää sen, joka on kadonnut, mutta jota taivaallinen Isä vetää puoleensa.

Jeesuksen kohtaaminen ei muuttanut vain Sakkeuksen elämää, vaan muutos koski koko hänen huonettansa eli perhekuntaansa. Kun perheenpää tulee uskoon, sillä on vaikutuksensa koko perheeseen. Paavali sanoi Filippin vanginvartijalle: "Usko Herran Jesuksen Kristuksen päälle, niin sinä ja sinun huonees autuaaksi tulee." (Apt. 16:31). Ja niin kävi! Koko perhekunta tuli uskoon. Kuinka usein onkaan perheenpään kääntymys ollut alkuna muun perheen pelastukselle. Jumala tahtoo pelastaa perhekunnittain. Joskus vain tuntuu, että Jumalan myllyt jauhavat hitaasti. Tätä lienee moni isä ja äiti tuskaillut.

Pelastuksen asiassa eli kutsussa Jumalan valtakuntaan on vain yksi aikamuoto. Se on "tänään". Jeesus ei sano, että huomenna tai ylihuomenna tai viikon päästä tai että joskus on pelastuksen päivä. Ei, se aika on vain tänään. Nyt Jeesus lähestyy meitä sanassaan. Siinä me kuulemme hänen kutsunsa. Olipa meidän piilopaikkamme mikä tahansa, hän tullessaan kohdalle sanoo: "Tule Matti tai Maija kiiruusti alas, sillä tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi!" Jos tämä päivä on sinun kohdallasi päivä, jolloin Jeesus sinua kutsuu, niin tee niinkuin Sakkeus ja ota Hänet ilolla vastaan. Sinä voit viedä Hänet kotiisi, mutta hän voi viedä Sinut taivaan kotiin - eikä vain voi, vaan myös varmasti vie.

Sakkeuksen kodissa elämä muuttui. Ovet olivat auki muidenkin tulla iloitsemaan muutoksesta. Toivon mukaan Sakkeuksen sanojen ja elämän myötä monet muutkin tulivat tuntemaan Jeesuksen. Jeesus jatkoi matkaansa, mutta sanat jäivät ja ne kantoivat varmasti Sakkeusta koko hänen elämänsä matkan.

Mekin olemme tavallamme Sakkeuksen kodissa. Olemme saaneet kohdata Jeesuksen, kuka missäkin piilossa ja saaneet kutsun tulla alas ja ottaa Hänet vastaan. Nyt Jeesus ei ole enää ruumiillisesti nähtävänä ja kuultavana keskellämme, mutta läsnä hän silti on - hän antaa ruumiinsa ja verensä syötäväksi ja juotavaksi, niin että olemme yhtä ruumista Hänen kansaan. Tästä ateriayhteydestä Jeesuksen kanssa mekin saamme iloita tänään. AAMEN!

Asko Ruotsalainen, Harjavalta

"Autuaat ovat puhtaat sydämestä; sillä he saavat nähdä Jumalan." (Matt.5:8)

Vain puhdassydämiset voivat nähdä Jumalan. Kellään ei ole puhdasta sydäntä ellei hän ensin ole yhdessä Daavidin kanssa joutunut rukoilemaan: "Peitä kasvos minun synneistäni, ja pyyhi pois kaikki pahat tekoni. Jumala, luo minuun puhdas sydän, ja anna minulle uusi vahva henki", (Jes. 51:11-12). Niinpä Herra tässä paikassa saattaa meitä huomaamaan, että emme voi nähdä Jumalaa, koska sydämemme on likainen ja täynnä pahoja ja saastaisia ajatuksia. Ja kun sen huomaamme on sen vaikutettava meissä tuo Daavidin rukous, jotta anoisimme Herralta sitä, mitä emme voi itse saavuttaa, nimittäin sydämen puhtautta. Tässä oleva lupaus ei näytä antavan tuota sydämen puhtautta, vaan edellyttävän sitä, mutta yllättäen se kuitenkin vaikuttaa tahtomisen niissä, jotka sen uskovat, sillä kukapa ei tahtoisi nähdä Jumalaa. Lupauksen sanan herättämä usko luottaa Jumalan laupeuteen eikä hätäänny, saati pakene, vaan etsii Herran armoa, jonka hän uskoo ja turvaa siihen. Ja niin ihminen on jo puhdas, vaikka hän ei sitä vielä täysin tunne.

Epätoivoon joutuu se, joka etsii sydämen puhtautta itsestään ja yrittää omilla toimillaan saada sen aikaan. Vaikka hän tekisi paljonkin ja saavuttaisi teoillaan hyvää, niin heti, kun hän tarkkaa sydäntään hänen täytyisi löytää yhä syntiä. Jos hän on rehellinen hän väkisinkin joutuu epätoivoon itsensä kanssa, kuten Martti Luther, jolloin myös armo voi kirkastua. Valitettavasti usein käy niin, että ihminen laskee riman niin alas, että pääsee siitä yli. Mieleisekseen muutettu laki on helppo täyttää. Se on kuitenkin itsepetosta: likaiset vain luulevat olevansa puhtaita, mikä tietysti johtaa synnin pahenemiseen. Kun oma synti ei enää olekaan syntiä on se tullut sallituksi, jopa se voi olla suoranaista hurskautta, mutta toisten synti kuitenkin tuomitaan. Ihminen arvostelee itseään ja toisia ikään kuin hän olisi joku jumala, joka voi päättää, mikä on hyvää ja mikä pahaa (1Moos. 3). Tämä omasta mielestään kelvollinen fariseus on uskovaisten riesa, mutta kyllä se kummasti elää julkijumalattomissakin. Olette varmasti tavanneet ihmisiä, jotka arvostelevat rankasti toisia, mutta joita itseään ei saa arvostella ilmeisistäkään virheistä. Itsekin silloin tällöin neuvottelen sellaisen kanssa - peilin edessä.

Sydämen puhtauteen sidottu lupaus vaatii sovitetuksi suostumista ja omasta vanhurskaudesta luopumista. Se on siihen uskoon tulemista, että itseltä ei enää vaadita mitään puhtautta, koska sitä ei ole. Ihmisen on oltava kokonaan tuomittu, vailla oikeutta vaatia mitään ja kokonaan armahdettu, vailla yhtäkään ansiota. Silloin me uskomme tuon sydämen puhtauden olevan siinä lahjassa, jonka olemme saaneet ja Herran antama lupaus toteutuu meidän kohdallamme. Vaikka oma sydän siis yhä tuntuu ryövärien luolalta, se olkoon ristiinnaulittu himoinensa ja haluinensa. Meille riittää Herran antama uusi sydän, jonka me tänään uskomme ja kerran tunnemme täydellisesti saadessamme nähdä Jumalan.

"Autuaat ovat rauhan tekiät; sillä ne pitää Jumalan pojiksi kutsuttaman." (Matt.5:9)

Jokainen, joka on saanut syntinsä anteeksi, on altis antamaan anteeksi myös toisille. Vain he voivat olla todellisen rauhan tekijöitä, sillä heillä ei enää ole vaadetta lähimmäisilleen, vaan heillä on hyvä sanoma siitä rauhasta, jonka Jumala on tehnyt ja jonka todistajiksi he ovat tulleet.

Sen sijaan ne, jotka tekevät rauhan vain siksi, että voisivat pettää toisen ja jatkaa vääryyden tekemistä eivät tietenkään ole rauhantekijöitä. Puhe rauhasta on heille vain sodan väline, jolla he pyrkivät henkilökohtaiseen voittoon kuten ennenkin. He vaativat ja ottavat itselleen kaikkea heti, kun voimasuhteet sen taas sallivat.

Todellisen rauhan tekijöitä sen sijaan on kutsuttava Jumalan lapsiksi, sanoo Herra. Rauhan tekeminen jokaisen kanssa todistaa uskosta siihen, että maailman synti on sovitettu, siis myös minun ja minun vihamieheni synti on sovitettu. Miksi enää häntä vastaan riitelisin? Eikö Jeesus olekin maksanut minulle hänen velkansa runsain määrin? En siis pane hänelle enää mitään vaadetta enkä langetusta, vaan kärsin häntä niin kuin Herra on minua kärsinyt. Näin toimii usko, mutta epäusko ei voi kärsiä menetystä, saati vääryyttä toisten tähden ilman katkeroitumista.

Entä pitääkö minun antaa anteeksi myös minulle tehty taloudellinen vahinko, petos tai ryöväys? Omasta puolestani kyllä, mutta velvollisuuteni Jumalan omaisuutta kohtaan on kantaa vastuu siitä, mitä minulle on uskottu. Jos annan ryöstää minulle uskottua toisen omaa, teen siitä kerran tiliä. On Jumalan ja maallisen lain mukaista saattaa toinenkin vastuuseen teoistaan, hänen omaksi ja kaikkien parhaaksi. Hän tarvitsee sitä kasvaakseen aikuiseksi. Silti meidän on katsottava, ettemme vihaa häntä, emmekä saata häntä kurjuuteen, vaikka meillä olisi siihen laillinen mahdollisuus. Joskus on myös parasta antaa rahallinenkin velka anteeksi, pelkästään Kristuksen tähden. Toisaalta, joskus taas vankila on jollekin se paras paikka, joka suojelee häntä itseään ja toisia. Tärkeintä on, ettei meillä ole pahaa tarkoitusta ketään kohtaan, vaan tahdomme tehdä rauhan kaikkien kanssa - jos mahdollista. Näinhän Herra Jeesus on tehnyt meitä kohtaan, ja Hänen armostaan me elämme.

"Autuaat ovat, jotka vanhurskauden tähden vainotaan; sillä heidän on taivaan valtakunta." (Matt.5:10)

Todellakin, kun joku tekee sitä, mikä on oikein - vieläpä kaikkien ihmisten mielestä - eli kunnioittaa vanhempiansa, vaalii lähimmäistensä hyvinvointia ja suojelee heitä vääryyksiltä, on uskollinen puolisolleen, rehellinen ja tottapuhuvainen yhteiskunnassa ja auttaa jokaista pitämään omansa, ja sitten häntä tämän tähden vainotaan, niin on se perin kummallista ja nurinkurista. Jos pahantekijöitä ajetaan takaa, se palvelee oikeutta, mutta että hyväntekijöitä vainotaan, se on mieletöntä. Herra sanoo, että tällaistakin tapahtuu, ja että nämä vainotut perivät taivasten valtakunnan, kuten hengellisesti köyhät ja ovat sen tähden autuaat. Jos ja kun he siis tämän uskovat, niin he eivät väsy harjoittamaan vanhurskautta ja tämä sana toteutuu heille. Muut kyllä väsyvät ja lankeavat pois, sillä he ryhtyvät lopulta mieluummin pahaan kuin ovat vainottavina hyvän tähden. Siihen asti kuin hyvästä seurasi heille hyvää, he palvelivat, mutta kun se alkoi maksaa liikaa, he luopuivat. Vanhurskaus oli heille halvempaa kuin itselle tuleva hyöty. Rakkaus ja oikeudenmukaisuus eivät toteudu tässä maailmassa, vaikka enemmistö sitä toivoisikin, koska sittenkin ihminen on sitä mieltä, että se maksaa liikaa. Vain usko siihen, että se kerran toteutuu, voi antaa riittävän motiivin. Sen uskon taas antaa yksin Hän, joka saarnaa vuorella.

Miksi paha sitten vainoaa vanhurskautta? Koska vanhurskauden osoittaminen muistuttaa siitä luopuneille heidän synnistään ja vain harva suostuu nuhteeseen. Muut vihaavat oikeintekijää oman väärintekemisensä tähden. Siksi he tahtovat langettaa tämän itsensä kaltaiseksi ja ellei se onnistu ostamalla ja viettelemällä niin sitten vainoamalla, jotta he väsyisivät ja katkeroituisivat ja luopuisivat uskosta. Ja onhan se niinkin, että vanhurskauden harjoittaja on myös kaiken rikollisen toiminnan esteenä, niin etteivät ahneet saa toteuttaa himojaan niinkuin mielellään tahtoisivat ja siksi he koettavat poistaa nämä tieltään - henkilökohtaisen hyötynsä tähden.

"Autuaat olette te, kuin he pilkkaavat ja vainoovat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni. Iloitkaat ja riemuitkaat; sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä näin he vainosivat prophetaita, jotka teidän edellänne olivat." (Matt.5:11-12)

Tähän asti Herra on puhunut ikään kuin kaikille yhteisiä lohdutuksen ja rohkaisun sanoja saattaaksensa heitä uskoon ja vahvistaaksensa heidän uskoaan ja uskonvaellustaan, jotta he voisivat pysyä vanhurskaudessa. Mutta nyt hän yllättäen puhuukin vain omillensa, niille, jotka uskovat häneen ja jollaisiksi he ovat tulleet tähänastisen puheen voimasta. Hänen sanansa olivat valinneet kaikesta kuuntelevasta kansasta ne, jotka uskoivat, ja heille Hän nyt kohdistaa puheensa. Se, joka saattoi sovittaa itseensä tuon sanan "te", hänelle Herra nyt puhuu. Se, joka ei voi lukeutua Jeesuksen omaksi, joutuu nyt viimeistään kokemaan ulkopuolisuutta, ja hänen täytyy tuntea kipua sydämessään. Kivun tulisi antaa hänelle rukous: "Herra, anna minunkin olla omasi!" sillä muuten on vaara paatua ja joutua lopulliseen eroon Vapahtajasta. On kyse niistä, jotka ovat Jumalan sanoja kuunnellessa tulleet haastetuiksi siihen uskoon, että Israelin Pyhä opetti heitä heidän keskellään. Sama koskee jokaista, joka tätä Herran sanaa lukee tai kuulee, myös tänään - myös sinua ja minua.

Heille, jotka näin uskovat ja tunnustavat ja siitä hyvästä joutuvat vainotuiksi, Herra lupaa suurta palkkaa taivaissa. Herra myös korottaa heidät profeettojen osaan, jotka ovat ennen seurakunnan aikaa julistaneet tulevasta Messiaasta, aivan kuten hänen omansa tänään uskoessaan Messiaan tulleen. Tämä sana pitää myös sisällään profetian siitä, että Jeesukseen uskovat joutuvat väistämättä vainotuiksi. Herransa tavoin hekin todistavat tälle maailmalle, että sen teot ovat pahat, eikä maailma voi sitä sietää, koska se ei tahdo parantua synnistänsä. Vielä vähemmän se haluaa kuulla sellaisesta, että joku toinen on kärsinyt sen synneistä ja antanut anteeksi vuodattamalla sovintoveren syntien maksuksi. Se loukkaa maailman ylpeyttä ja vie siltä oikeudet itseensä nähden, ja ne ovat sen suurimmat intohimot. Uskollinen rakkaus saa luvan väistyä ja näin maailma allekirjoittaa kuolemantuomionsa. Tuhoa kohti kulkiessaan se yrittää torjua syvimmän pelkonsa vaientamalla varoittavat äänet, mutta saa aikaiseksi vain tilanteensa pahenemisen.

Jeesuksen todistus ja vanhurskas elämä eivät kuitenkaan kaadu siellä, missä usko on kätkenyt Herran lupauksen suuresta palkasta taivaissa, koska siellä on varaa tulla vainotuksi kuolemaan asti.

Onko sinulla tämä varallisuus? Voitko iloita ja riemuita, kuten Herra kehottaa? Eikö se tunnu sanoinkuvaamattoman pahalta, kun joku valehtelee sinusta, ja näet ihmisten uskovan tuon valheen? Voitko ottaa sen todistuksena tulevasta suuresta palkasta, sekä kehotuksena rukoukseen, jotta noiden onnettomien ei kävisi oman syntinsä mukaisesti. Syntiähän tekee ensisijassa se, joka valehtelee, mutta myös se, joka uskoo valheen.

"Te olette maan suola: jos siis suola tulee mauttomaksi, millä sitte suolataan? ei se enään kelpaa mihinkään, vaan heitettää pois ja ihmisiltä tallattaa." (Matt.5:13)

Miten kummassa Herra voi sanoa kuulijoillensa, että nämä ovat maan suola? Millä perusteella hän voi tavallisista ihmisistä sanoa sellaista? - Sillä perusteella, että suola on yhtä kuin se sana, jonka Herra on puhunut ja se suola on nyt niissä, jotka ovat nuo sanat uskoneet. Herra ei siis sano tätä kaikista läsnä olevista, sillä vaikkakin Hän sanoo sen kaikille, niin Hän sanoo sen vain niistä, jotka uskovat sen. Muiden kohdalla suola valuu pois heidän epäuskonsa tähden. He eivät saa sitä talteen otetuksi, koska sillä ei ole sijaa heidän sydämessään. Herran puhe on heille vain jotain vertauskuvallista ja viihdykkeeksi tarkoitettua, ilman että se sisältäisi heille mitään todella vakavaa ja tosissaan otettavaa asiaa. Herra ei ole heille Jumala. He ovat siis ainakin toistaiseksi kadotuksen lapsia.

Ne, jotka eivät usko, eivät siis myöskään ole maan suola, koska heissä ei ole Jumalan sanaa eikä siten todistusta Jumalasta. Sen tähden Herran varoitus suolan mauttomaksi tulemisesta ei kohdistu varsinaisesti näihin ihmisiin, joilla ei suolaa ole. Varoitus kohdistuu niihin, joilla on suolaa siinä Jumalan sanassa, jonka ovat saaneet uskoa. Heitä Herra varoittaa vakavasti, että jos he antavat suolan laimistua, niin että se ei ole heille enää ykkösasia, niin sitten heillä ei ole mitään keinoa säilyttää sitä suolaisena. Sillä Herra on joko ykkösasia tai ei mitään ja näin tuo suola tulee epäjumaliin kääntyville kokonaan arvottomaksi ja he antavat ihmisten tallata sitä. Lopulta tällainen ihminen ei itsekkään kelpaa mihinkään muuhun kuin tallattavaksi - ei sen enempää maailman kuin Jumalankaan silmissä. Muuttaessaan todistustansa ihmisten toiveiden mukaiseksi hän luuli voittavansa, mutta tulikin siten vain kaikkien kannalta turhaksi. Hänet vain viskataan pois ja tallataan, sanoo Herra.

Mitä virkaa voisikaan olla sellaisella kristityllä, jolla ei ole Jumalan sanaa? Tai mitä sanottavaa olisi sellaisella papilla, jolla ei ole Jumalan sanaa? Mutta jos se on Jumalan sanaa, on se myös sellaisena saarnattava, henkilöön katsomatta. Herra on maan kuninkaita korkeampi ja suola on siinä, että sinä uskossa kumarrat oikeaan suuntaan, eli tottelet enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. Älä silti luule oppineesi Jumalan sanaa niin täydellisesti, ettet voisi enää erehtyä ja totella virheellisellä tavalla. Tee ero selvien ja varmasti oikein ymmärrettävien sanojen ja toisaalta selvästi vasta opin alla olevien sanojen välillä ja tiedä missä kohtaa olet, ettet toimisi yli sen mitä uskot. Liian moni tekee syntiä myös siinä, että kuvittelee Jumalan vaativan sanojensa orjallista noudattamista jo ennen, kuin on edes oppinut mitä Herra tarkoittaa.

"Te olette maailman valkeus. Ei sitä kaupunkia taideta peittää, joka vuorella on," (Matt.5:14)

Jälleen kuulija haastetaan sovittamaan itseensä ihmeteltävän valtavia asioita. Miten tämä voi minulle tapahtua, sillä minähän olen syntinen ihminen? Niin, se ei olekaan mahdollista sinulle, mutta Herralle se on mahdollista, sillä: "Niin Jesus puhui taas heille ja sanoi: minä olen maailman valkeus: joka minua seuraa, ei hän pimeydessä vaella, mutta saa elämän valkeuden." (Joh.8:12). On siis niin, että kun me uskomme, että Jeesus on Herra ja sen mukaisesti seuraamme Hänen esimerkkiään ja opetustaan, niin silloin meillä on Herran valkeus, jonka Hän itse on sovittanut meihin Pyhässä Hengessä puhuessaan iankaikkisen elämän sanoja. Noiden sanojen takana pitää aina nähdä kaikki synnit sovittava Kristuksen veri, sillä sen voimasta nämäkin sanat meihin sovitetaan, niin että me olemme maailman valkeus. Ja koska näin on, niin miten se taitaisi salassa pysyä? On kuin vaadittaisiin, että ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei saisi näkyä. Se on mahdotonta!

"Eikä kynttilää sytytetä ja panna vakan alle, vaan kynttiläjalkaan, valaisemaan kaikkia, jotka huoneessa ovat." (Matt.5:15)

Jos Herra on siis meidät sytyttänyt eli jos Hänen sanansa on saanut uskossa sulautua meihin, niin nyt Hän lupaa, että lamppua ei sytytetä siksi, että se laitettaisiin vakan alle, vaan Herra tahtoo asettaa sen lampunjalkaan, jotta se loistaisi kaikille ja meidän ei tule sitä estellä. Jos Herran valkeus on meissä, niin Hänen tulee saada asettaa meidät siihen lampunjalkaan, jonka on meille valmistanut. Se on meidän paikkamme, eikä silloin tule kovasti pyrkiä muualle. Herra siis lupaa huolehtia tästä, joten huolehdi sinä vain siitä, että sinulla on Herran sana, ettei se valkeus, joka sinulla siinä on, sammuisi pimeydeksi, jolloinka on kerrassaan yhdentekevää mikä on sinun asemapaikkasi, ja olipa lampunjalkasi kuinka hieno tahansa, koska lamppu on pimeä.

Mutta sanassa pysyville kuuluu se lupaus, että Herran valkeus loistaa kaikille huoneessa oleville, eli niille, jotka sen lampunjalan piirissä ovat. Kun Herra on saanut lampun sytyttää ja jalkaansa asettaa, olipa se saarnaajan saarnastuoli, perheen isän työ tai kristityn äidin ja sisaren vastuuala, niin juuri siinä on ihmiselle siunattu paikka ja elämäntehtävä. Ei niin pientä kristittyä olekaan, että jos hänellä on Jumalan sanan valo, etteikö hänellä olisi silloin myös oma lampunjalkansa ja ihmisiä, jotka tarvitsevat juuri hänen kauttaan tulevaa valoa. Toisaalta ei niin suurta ja komeaa kristittyä olekaan, että hän voisi valaista ketään, jos hänellä ei ole Herran sanaa.

"Näin valistakoon teidän valkeutenne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät työnne, ja kunnioittaisivat teidän Isäänne, joka on taivaissa." (Matt.5:16)

Vaatiiko Herra meitä nyt hyviin tekoihin? Kyllä vain, sillä Herra selvästi sanoo, että juuri hyvissä teoissa se valkeus, joka meissä on, loistaa ihmisille. Juuri teoissa toteutuu se usko, jonka Herra on meille antanut.

Kuitenkaan Herra ei vaadi tässäkään mitään tekoja eikä mitään valon loistamista ohi uskon, vaan Herra tarkoittaa uskon kautta annettuja tekoja, sillä niissä korostuu se, kehen me uskomme ja kenen on kunnia, eikä se, mitä me itse teemme. Ja juuri tämä ihmisten olisi tarkoitus huomata, sillä miten he muuten voisivat kiittää Isäämme, joka on taivaissa? Tämä valo loistakoon kaikissa hyvissä töissänne, kehottaa Herra Jeesus. Silloin meidän teoistamme kuvastuu se tunnollisuus, uskollinen rakkaus ja oikeudenmukaisuus, jota ei ole tehty ulkokultaisuudesta, vaan siksi, että me uskomme Jeesukseen.

Sen sijaan ne, jotka pöyhkeilevät hyvillä teoillaan ja tahtovat näkyä sankareina, eivät ole sitä, vaan he ovat pelkkiä narreja ja varkaita, häpeäksi itselleen ja yhteisölleen. Sen pahempi, jos he eivät itse ollenkaan huomaa tätä muille ilmeiseksi tullutta asiaa. Herraan uskovien kohdalla tarkkailija joutukoon kuitenkin havaitsemaan, että vaikka teot olisivatkin vajavaiset, on niiden tarkoitus kuitenkin oikea, hyvä ja kunniaksi Jumalalle, sillä ne ovat tehdyt uskossa ja vilpittömin mielin.

Tiina May, Nairobi, Kenia

Istun pilkkopimeässä kirjoittamassa teille rakkaat puolestamme rukoilevat Rukoilevaiset. Viime päivinä sähköt ovat alkaneet totisesti temppuilla erityisesti myöhäisillasta, mikä on kurjaa, koska hyttyset vaivaavat pimeässä paljon enemmän. Käytämme öisin makuuhuoneissa sähköllä toimivia hyttysiä torjuvia laitteita, jotka mahdollistavat nukkumisen ilman verkkoja, mutta nyt, kuten eilenkin, lähden kaivamaan kaapista lasten sänkyihin verkot.

Monet teistä saattavat olla myös tukirenkaamme postituslistalla. Toivon tulevaisuudessa pystyväni kirjoittamaan tuolle joukolle hieman useammin kuin aiemmin, mistä seuraa, että ainakin joinakin kertoina Herännäislehden lähetysnurkan kirjoitukseni sekä koko tukirenkaalle suunnattu kirje ovat samat. Täällä kun ei kuitenkaan NIIN paljon tapahdu, ja tuumasin, että on huono ajatus alkaa keksiä tapahtumia omasta päästä...

Lapset ovat edelleen kuukauden jälkeen tyytyväisiä koululaisia. Tavallisen koulun rinnalla myös heidän Suomi-koulu on päässyt hyvään alkuun. Sarai aloitti siellä ensimmäisellä luokalla ja innoissaan arvuuttelee meiltä muiltakin, onko sanoissa yksi vai kaksi a-kirjainta. Välillä pistää miettimään, kuinka kauan innostus jatkuu, koska Suomi-koulu tekee sinne siirtymisineen lasten päivästä reilun kymmenen tunnin pituisen. Tristanin kotiläksymäärä kasvoi huomattavasti kolmannelle luokalle siirryttäessä, ja hänen harrastuksiinsa menee tunnista kolmeen tuntiin neljänä päivänä viikossa. Mutta jalkapallon pelaaminen ja nyt uutena harrastuksena pianon soitto (myös Maggiellä) ovat olleet hänelle niin tärkeitä juttuja, että hän on reippaasti ollut niissä mukana ja saanut läksytkin tehtyä, vaikka niitä myös minun mielestäni on aivan liikaa.

Itse olen ottanut aktiivisemmin osaa koulun tarjoamiin vapaaehtoishommiin. Tässä vaiheessa huomaan, että taisin lupautua ehkä liiankin moneen mukaan. Tai mielestäni en edes lupautunut, vaan koko homma kävi aika salakavalasti ikäänkuin olisi itsestään selvyys, että osallistun joka juttuun, kun kerran nyt olen "sisällä". Pitänee ottaa ohjat käsiin ja ruveta toppuuttelemaan, ettei vallan tämä kotiäitiys Jonaksen ja Matthewn kanssa jää elämättä.

Kotona nautimme edelleen isosta pihasta (leikkitalomme tosin vaatii kunnostusta ennen kun putoaa niskaan) ja kasvimaasta, josta riittää salaattia, sipuleita, kurkkuja ja chilipaprikoita. Tomaatit alkavat kypsyä varmaan parin viikon kuluessa. Rauha sen sijaan on väliaikaisesti poissa, koska kampuksemme naapuritaloja on remontoitu nyt kuukauden ajan. Ne on vuokrattu toimistorakennuksiksi jollekin yritykselle, joten saa nähdä, josko rauha palautuu remontin valmistuttuakaan. Ainakin autoliikenne pihapiirissä tulee valitettavasti lisääntymään.

James on ollut remontin äänien tavoittamattomissa Kongossa pian kaksi viikkoa. Puhelinyhteys on ollut kehno, mutta sen verran olen saanut selvää, että ranskankielisten virsien opettelu ja nauhoitus on ollut kovasti työn alla. Kanttori Phillip Magness Amerikasta on toistamiseen matkalla mukana, mutta ainakin alkupäivinä sairasti, niin ettei voinut täysipainoisesti opettaa. Jamesin oli tarkoitus keskittyä enemmän pastoreiden ja evankelistojen kouluttamiseen, mutta innostus raamattuopintoihin oli niin suuri, että laulajat ja muutkin seurakuntalaiset halusivat tulla mukaan. Niinpä aamusta yli puolipäivään on opiskeltu ja nauhoitettu musiikkia ja iltapäivisin osallistuttu raamattukursille. Sessiot ovat kuulema edistyneet ilman suurempia ongelmia.

Kesällä joissakin yhteyksissä James puhui lähetystyön koettelemuksista ja mainitsi kuinka esimerkiksi sellainen on aikaa vievää ja turhauttavaa, jos jokin taho syyttää häntä kansainväliseksi terroristiksi, joka on ollut mukana murhayrityksessä ja kansan kiihotuksessa ja jolla ei ole edes työlupaa Keniassa. Näiden väitteiden vuoksi häntä vaadittiin selittämään tekosiaan paikallisella poliisilaitoksella ja myös maahanmuuttoviranomaiset ottivat asian vakavasti. Molemmilla tahoilla todisteiden valossa James kuitenkin, Herralle kiitos, todettiin syyttömäksi ja raportit tästä laittettiin kansioihin. Koska täällä Keniassa ei hommat tuolla hallintoportaissa aina etene kovin rivakasti, James haki ensi vuonna vanhaksi menevään työlupaansa jatkoa jo ennen kun matkasimme Suomeen. Asiat hoituvat niin, että lupahakemuksen tilannetta tulee käydä kysymässä säännöllisin väliajoin, ettei se pääse vahingossa unohtumaan ja koko homma jää hoitamatta. Palattuamme takaisin saimme tietää, ettei työlupahakemusta enää löytynytkään maahanmuuttovirastosta. Eikä pelkästään se hakemus ollut hukassa, vaan koko Jamesin kansio oli hävinnyt! Parin viikon virastossa ramppaamisen ja kovistelun seurauksena etsinnät saatiin järjestettyä, ja niiden tuloksena kansio löytyi erään työntekijän henkilökohtaisesta kaapista. Sisällä olivat melkein kaikki dokumentit, terroristi- sun muut kiusantekosyytökset mukaan luettuina. Meidän kannaltamme hieman harmillinen pikkuseikka oli se, että nämä syytökset kumoava raportti oli yllättäen lähtenyt kävelemään. Loppu hyvin kaikki hyvin, sekin oli koitettu piilottaa (mielestäni hieman lapsellisesti) johonkin toimistopöydän laatikkoon, josta se löydettiin ja liitettiin muiden dokumenttien joukkoon. Kovasti sieltä lupailtiin, että työluvan jatkamisessa ei pitäisi tulla enää mitään ongelmia vastaan.

Että tämmöisiä mukavia saamme järjestellä tavan työn ja elämisen ohella. Lisäävät jännitystä, jos muuten alkaa meno tuntua liian tasapaksulta. Ja jälkeen päin, kun tilanteesta ollaan onnellisesti selvitty, saattaa jopa naurattaa, kun onhan nämä jo kaikessa kaameudessaan hieman koomisia tapauksia.

"Iloitkaat aina Herrassa, ja taas minä sanon: iloitkaat." (Phili. 4:4).

"Minun apuni tulee Herralta, joka taivaan ja maan tehnyt on. Ei hän salli jalkas horjua; eikä se torku, joka sinua kätkee. Katso, joka Israelia varjelee, ei se torku eli makaa." (Ps. 121:2-4).

Lauri Tiilikainen, Tampere

Perinteinen LSRY:n lastenleiri järjestettiin jälleen kerran Eurassa Mannilan kesäkodilla 16.-18.9.2011. Aurinkoisena viikonloppuna leirille oli saapunut yli 40 lasta ja noin kymmenkunta isosta. Leirin ohjelmassa oli mm. ulkoleikkejä ja -pelejä, askartelua sekä saunomista ja uimista Pyhäjärvessä. Isoset olivat valmistaneet leiriläisille myös tehtäväpainotteisen luontopolun, jolle osallistuttiin ryhmissä. Saimme leirillä myös pysähtyä kuulemaan Jumalan sanaa. Leiriin sisältyi hartaushetkiä ja yhteistä virrenveisuuta sekä lauantaina Mari Vuorisen opetus Jeesuksen leiviskävertauksesta ja Sirkka Saloman opetustuokio enkeleistä. Lisäksi tuttuun tapaan sunnuntaina kesäkodilla järjestettiin leiriläisille sanajumalanpalvelus, jonka toimitti Timo Laato. Runsaan ruumiinravinnon lisäksi tulimme siis kaikki ravituiksi myös evankeliumin sanalla.

Leirin alussa sovittiin yhteisistä säännöistä ja siitä, että jokainen osallistuja otetaan huomioon tasapuolisesti. Jälkikäteen ajatellen tämä tavoite onnistui hyvin, ja yhteishenki leirillä oli rakentava. Pahemmilta haavereilta vältyttiin, ja isostenkin voimavarat oli mitoitettu sopivasti. Lisäksi leirillä oli sovittu tehtävänjako tietyistä vastuutehtävistä, jotka jaettiin isosten johtamien pienryhmien kesken. Tehtäviin sisältyi mm. ruokailutilan siistimistä sekä loppusiivouksen eri osa-alueet.

Muiden joukossa leiriin osallistuivat myös Juho Lehtimäki, Emil Luoma, Essi Koskimäki, Emanuel Helkkula ja Tilma Kykylä, jotka olivat allekirjoittaneen vetämässä pienryhmässä leirin ajan. Ryhmässä toimiminen sujui tältä porukalta mallikkaasti, sillä se toi heille esimerkiksi voiton luontopolkuun liittyvässä kilpailussa. Heidän mielestään parhaimpia asioita leirillä oli se, että sai olla yhdessä tuttujen ystävien kanssa. Lisäksi leiriohjelma oli heidän mielestään hauska, erityisesti isosten järjestämät iltaohjelmat. Kysyttäessä, tulisivatko lapset vuoden päästä uudestaan leirille, tuli vastaukseksi lähes yhdestä suusta: Totta kai!

Olet lehden lukija (11.2.04 lähtien).