Länsi-Suomen
Rukoilevaisten Yhdistys ry
OoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoO


Etusivu
Tausta
Toiminta
Lähetystyö
Lehti
2/14
3/14
4/14
Biblia
Buggen postilla
Tilaus
Linkit
Yhteystiedot
Palaute
Kysymykset
Haku

Länsi-Suomen Herännäislehden pääkirjoitus 3/14

Länsi-Suomen Herännäislehdestä julkaistaan LSRY:n kotisivuilla pääkirjoitus. Koko lehden voit tilata kotiin painettuna tai sähköpostiisi e-lehtenä tilaussivun kautta.


Varmaakin varmempi

Timo Laato, päätoimittaja

Kirkollisten juhlapyhien lähetessä maallisessa lehdistössä nostetaan useimmiten esille artikkeleita ja haastatteluja, joissa pyritään turhentamaan kirkon oppi ja opetus. Ehkä näin tapahtuu taas kerran ennen pääsiäistä. Sille me emme voi mitään, jos muut rienaavat ja herjaavat. Jumala suokoon heillekin "kääntymisen armon" niin kuin hän on sen myös meille lahjoittanut. Ei kukaan ymmärrä luonnostaan hengellisiä asioita. Ne pysyvät arvoituksena, suoranaisena hulluutena, kunnes pimentynyt sydän tulee valaistuksi evankeliumin totuuden kautta. Joskus kumminkin silkka tietämättömyys on uskon tai uskovan esteenä täydelliseen varmuuteen. Siksi tarvitsemme opetusta. Jotta emme eksyisi ajan melskeessä. Paavalihan sanoo tietävänsä, "kenen päälle" hän uskoo (2. Tim. 1:12). Ei hän luulotellut jotain sinne päin. Hän oli asiastaan varma.

Seuraavassa otan esiin joitain näkemyksiä, jotka tuon tuostakin nostetaan uskoa ja uskomista vastaan. Se, joka lukee Raamattunsa syvässä luottamuksessa, hänelle asiat ovat selviä jo muutenkin. Toiset taas tarvitsevat opastusta, jotta väärät tai turhat kuvitelmat eivät pääsisi nakertamaan heidän luottamustaan Raamatun ilmoitukseen. Luulohan ei ole tiedon eikä myöskään uskon väärtti. Vanhastaan kirkkoisät ovat puhuneet tällaisessa yhteydessä uskon puolustamisesta (apologetiikasta). Sitä tarvitaan yhä enenevässä määrin nykyään läntisessä kristikunnassa.

1. Tiedämmekö varmasti, mitä Uuden Testamentin kirjoittajat ovat kirjoittaneet?

Joskus kuulee yhä väitteitä siitä, että me emme pysty tietämään, mitä eri Raamatun kirjoittajat ovat todella kirjoittaneet. Heidän kirjoituksensahan on saattanut turmeltua vuosisatojen kuluessa, tai niitä on kukaties muokattu ja muutettu ajan saatossa.

Kaiken kaikkiaan Uudesta Testamentista on olemassa reippaasti yli 5000 käsikirjoitusta. Tämä siitäkin huolimatta että vuosisatoja kestäneissä vainoissa pyrittiin erityisesti tuhoamaan kirkon pyhät kirjat. Tuntuu täysin käsittämättömältä, että tällainen määrä on silti olemassa, ja uusia löydetään jatkuvasti. Monet kieltäytyivät paljastamasta Raamatun kirjojen kätköpaikkaa ja saivat maksaa siitä hengellänsä, kun heitä ensin oli pahoin kidutettu. Tämä kertoo selvästi, kuinka vakavasti varhaisessa kirkossa suhtauduttiin pyhiin kirjoituksiin. Ei niitä annettu ymmärtämättömien käsiin tuhottaviksi. Ei niitä myöskään ryhdytty tieten tahtoen väärentämään. Sitä paitsi kirjoituksia opeteltiin alusta alkaen ulkoa. Aina löytyi niitä, jotka pystyivät muistinvaraisesti tarkistamaan tekstin tai tarkistuttamaan sen jostain toisesta käsikirjoituksesta. Mitä enemmän oli yhteneviä käsikirjoituksia, sitä vaikeammaksi niiden väärentäminen kävi.

Lisäksi on tarpeen verrata Uutta Testamenttia muihin antiikin ajoilta säilyneisiin kirjoituksiin. Niistä on olemassa usein vain pari kolme käsikirjoitusta, joskus ehkä yksi ainoa. Silti ei yksikään vakavasti otettava tutkija väitä, että emme voisi tietää esim. sitä, mitä Aristoteles alkuaan kirjoitti. Tuntuu epäreilulta, jos joku väittää kumminkin, että Uuden Testamentin tuhansista käsikirjoituksista ei muka luotettavasti välittyisi kirjoittajien alkuperäinen teksti meille. Sellaisella väitteellä ei ole mitään tieteellistä pohjaa.

2. Tekikö Jeesus ihmeitä?

Jeesuksen ihmeet herättävät yhä kummastusta. Monet epäilevät, että hän ei niitä koskaan tehnyt, vaan että ne on sepitetty jälkikäteen. Hänestä haluttiin muka tehdä eräänlainen "jumalainen mies", ja antiikin suurmiesten tapaan hänelle luotiin riittävän uskottava julkisuuskuva. Näinkö se meni?

Tutkimus on jo kauan sitten osoittanut, että antiikin varhaisesta kirjallisuudesta puuttuu tyystin tuollainen "jumalaisen miehen" ihanne. Myöhemmin sellainen luotiin, mutta nimenomaan kristinuskon ja evankelistojen kertomusten vastapainoksi. Eli toisin sanoen se, kuka matki ketäkin, on aivan muuta kuin tietämättömät tutkijat ovat uumoilleet. Tosiasiat olisi osattava tunnistaa ja tunnustaa eikä jatkaa vuodesta toiseen ihan perättömien väitteiden levittelyä.

Lisäksi Uudessa Testamentissa ei oikeastaan koskaan tarvitse ottaa kantaa sellaiseen vastaväitteeseen, että Jeesus ei olisi muka ikinä tehnyt yhtäkään ihmettä. On päivänselvää, että jos kaikki olisi ollut keksittyä sepitelmää hänestä, niin tuon ajan vastustajat ja epäilijät olisivat vedonneet siihen. Siitä olisi pakko löytyä monia mainintoja evankelistojen teksteistä tai apostolien kirjeistä. Eiväthän he olisi voineet jatkaa totuuden julistamista uskottavasti, jos heidän koko rakennelmansa lepäisi pelkkien oletusten tai emävalheiden varassa. Nyt oli kumminkin olemassa pilvin pimein silminnäkijätodistajia. Oli niitä, jotka olivat parantuneet tai tulleet herätetyiksi kuolleista. Niitäkin, joista oli ajettu ulos riivaajia jne. Jokainen tiesi tarkkaan, ettei kenelläkään ollut mahdollisuutta kiistää kaikkea. Se ei olisi ollut enää uskottavaa. Siksi tuon ajan monissa antikristillisissä teksteissä väitetään, että Jeesus oli joku taikuri (tai maagikko), joka häikäisi "poppakonsteillansa". Tai sitten väitetään, että hän toimi saatanallisten voimien avulla. Juuri sellaisiin väitteisiin joudutaan ottamaan kantaa Uudessa Testamentissakin. Mutta huomionarvoista tässä on nimenomaan se, että kaikki tunnustavat ihmeitä todellisesti tapahtuneen. Keskustelua käydään siitä, kuinka ne lopulta tapahtuivat.

Edelleen järkevä ihminen ei voi olla ajattelematta, ettei tunnu kovinkaan uskottavalta, jos evankelistojen kaikki ihmekertomukset (kutakuinkin sata) järjestään selitetään sepitetyiksi. Eli koko tekstiaineisto käytäisiin läpi niin yksinkertaisella olettamuksella, että aina, kun kerrotaan jostain ihmeestä, se on pelkkää sepitelmää, mutta kun kerrotaan jostain muusta, se pitää kukaties paikkansa. Tällainen äärimmilleen venytetty tieteellinen periaate kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Uskottavampaa on pohtia, kuinka ja kenen voimalla nuo ihmeet tehtiin.

3. Ajoiko Jeesus ulos riivaajia?

Tämä kysymys on jatkoa edelliselle, eikä siitä siksi enää paljoa lisää. Joskus arvuutellaan, että monet kertomukset riivaajien ulosajamisesta ovat itse asiassa väritettyjä kuvauksia jonkun yleisen sairauden parantumisesta. Ajatellaan, että tuohon aikaan ei olisi osattu tehdä eroa esim. riivattuna olemisen ja kaatumataudista kärsivän sairaan välillä. Näin pyritään selittämään pois osa Jeesuksen ihmeistä. Ehkäpä hänet parhaimmassa tapauksessa nähdään "tavanomaisena" lääkärinä, ei muuna.

Tosiasiassa evankelistat ovat osanneet tehdä selvän eron riivaajien ulosajamisen ja muiden parantumiskokemusten välillä. Kertoessaan edellisistä he ovat merkinneet muistiin monia yksityiskohtia tai piirteitä, jotka puuttuvat jälkimmäisistä. Erityisesti on syytä mainita riivaajahenkien "uskontunnustukset". Jostakin käsittämättömästä syystä riivattu tajuaa välittömästi, kuka hänen edessään seisoo. Miksi vastaava onnistuisi tavalliselta sairaalta? Opetuslapsiltakin kesti vaikka kuinka kauan ennen kuin he viimein ymmärsivät heidän Herransa jumalallisen persoonan salaisuuden. Useissa evankeliumien kohdissa mainitaan rinnakkain, mutta erillään riivaajan ulosajamiset ja parantumisihmeet (ks. esim. Mark. 1:34 tai 3:10-11). Kyse on siis kahdesta eri asiasta.

4. Kuka Jeesus oli?

Jeesuksen puheet, teot ja persoona vaatii ottamaan kantaa häneen. Kuka hän itse asiassa oli ja on? Monet tahtoisivat ikään kuin "kesyttää" hänet. Hänestä tehdään milloin mitäkin. Usein häntä arvostetaan moraalin kohottajana ja viisaana opettajana. Ajatellaan, että se on tarpeeksi.

Mutta luottaisitko sinä koulussa sellaiseen opettajaan, joka väittäisi olevansa jotakin vielä enemmän? Tosi paljon enemmän. Jos hän pitäisi itseään suorastaan Jumalan Poikana. Eikö totta, että tuollaista opettajaa ei voisi arvostaa! Hänet kuuluisi todennäköisesti lähettää psyykkiseen pakkohoitoon ja huolehtia päivittäisestä mielialalääkityksestä. Siksi ne, jotka tekevät Jeesuksesta vain viisaan opettajan, eivät ymmärrä päätelmänsä ristiriitaisuutta. Jos hän väittää olevansa jotain paljon enemmän ja se torjutaan hulluutena, kuinka hän enää voisi olla muuta kuin suuruudenhullu, persoonallisuushäiriöstä kärsivä potilas? Ei sellainen ihminen missään tapauksessa kohoa kenenkään arvoasteikossa viisaaksi opettajaksi. Jumalankielteisyydestään kristinuskoon kääntynyt C. S. Lewis kiinnittää huomionsa juuri tällaiseen ristiriitaisuuteen. Kuinka Jeesus voisi olla joku viisas opettaja, koska kerran yksi hänen pääopetuksistansa torjutaan? Jos Jeesus ei ole Jumalan Poika - vaikka väittää niin - hän tuskin on yhtään mitään muuta kuin säälittävä, itsepetoksessa elävä raukka. En minä (eikä varmaan kukaan toinenkaan) uskoisi häneen hänen opettaessaan jotain muuta.

Toisaalta Lewis kysyy edelleen, voisiko joku järkensä menettänyt mielipuoli opettaa niin ylevää viisautta ja opastaa niin täydelliseen rakkauteen kuin mitä luemme evankeliumeista Jeesuksen tehneen. Tuskin. Ei tuollainen olisi mahdollista. Siksi ei jää muuta vaihtoehtoa kuin se, että joko evankeliumien todistus Jeesuksesta on oikea tai sitten ei ole ollenkaan mielekästä yrittää sovittaa häntä johonkin nykyaikaiseen ja muka tieteelliseen tulkintaan. Kirkon perinteinen opetus kestää siksi erittäin hyvin kriittistä tarkastelua, ja huomattavasti paremmin kuin moderni, mutta älyllisesti epärehellinen eksytys.

5. Saarnasiko Jeesus helvetistä?

Pyrkimykseen "kesyttää" Jeesus paremmin aikamme muodikkaisiin aatesuuntauksiin sopivaksi persoonaksi liittyy yhtä lailla yritys tehdä hänestä kiiltokuvamaisen pehmeä hahmo, joka lopulta hyväksyy kaikenlaisen elämän rosoisuuden ja lupaa taivasta yhdelle jos toisellekin. Varoitus helvetistä ja sinne vievästä leveästä tiestä ei sovi sellaiseen ajatusmaailmaan.

Edellisestä seuraa väistämättä, että kaikki puheet helvetistä evankeliumeissa ovat myöhempää lisäystä taikka väärinymmärrettyä kristinuskoa. Mutta jälleen joudumme kysymään, kuinka uskottavaa tällainen selittely olisi. Voidaanko perustellusti ajatella ja jo etukäteen päättää periaatteellisena kantana, että Jeesus ei saanut hihkua sanaakaan kadotuksesta? Silloin joudutaan poistamaan suuri määrä hänen opetuksestansa. Joku on joskus laskenut, että hän on puhunut "itkusta ja hammasten kiristyksestä" ja vastaavasta suunnilleen peräti 80 kertaa. Joka ikinen kertako opetuslapset ymmärsivät hänet väärin? Sekö meidän pitäisi uskoa viimeisenä "tieteellisenä" totuutena? Uudessa Testamentissa ei ole toista henkilöä, joka yhtä usein varoittaisi helvetistä kuin Vapahtajamme. Jos kaikki tuo oli mukamas alkuseurakunnan lisäämää sepitystä, miksi ei muissa tai heidän omissa teksteissään sama asia tule yhtä korostetusti esille?

Huomaamme jälleen, että hiukan tarkempi ja huolellisempi pohdinta paljastaa radikaalin raamattutieteen ennakkoluuloisen asenteen Raamattua kohtaan. Aivan varmasti Jeesus on varoittanut helvetistä. Siitä puhuessaan hän on korostanut erityisesti, että hän on tullut pelastamaan meidät sieltä.

6. Nousiko Jeesus kuolleista?

Eräänlaiseksi muoti-ilmiöksi on tullut kiistää Jeesuksen ylösnousemus. Sitä ei voi tieteellisesti todistaa, väitetään. Siitä on sitten lyhyt askel väitteeseen, että se ei koskaan tapahtunutkaan. Eihän sitäkään itse asiassa pysty todistamaan. Yleisesti ottaen ajatellaan kuitenkin, että "se mikä ei ole tieteellistä, ei ole ollenkaan totta". Puhutaan Jeesuksen jäämisestä hautaansa, ellei rienaavasti opeteta suoraan hänen ruumiinsa heittämisestä joukkohautaan.

Tälläkin kerralla on syytä pysähtyä miettimään asian vakavuutta. Jos Jeesuksen ruumis olisi jäänyt hautaan mätänemään, siihen seikkaan evankeliumin ja kristinuskon vastustajat olisivat kiinnittäneet erityistä huomiota alusta alkaen. Kuinka helppoa olisi ollut kutsua kaikki katsomaan Jeesusta hänen haudassaan ja todistaa sillä tavoin vääräksi apostolinen julistus. Kaikki evankeliointi olisi ollut sen jälkeen ihan turhaa. Kun Uudessa Testamentissa joudutaan ottamaan kantaa moniin vastaväitteisiin, siellä ei kuitenkaan ikinä tarvitse kumota tuollaista kysymyksenasettelua. Ei ole historiallisesti uskottavaa, että esimerkiksi se, mitä Apostolien teoissa kerrotaan ensimmäisen pääsiäisen jälkeisistä tapahtumista, olisi edennyt tuohon tapaan, jos Jeesuksen ruumis edelleen makaisi haudassaan. Tosiasiassa sekä apostolit (ja kristityt) että heidän vastustajansa olivat yksimielisiä siitä, että hauta oli varmasti tyhjä. Kukaan ei väittänyt toista. Kukaan ei uskotellut muuta. Sen tähden yhä tänään pitää tieteellisesti paikkansa, että Jeesuksen hauta oli kuin olikin tyhjä. Epäselväksi jää, miksi se oli tyhjä. Siksikö, että opetuslapset "varastivat hänen ruumiinsa"? Vaiko siksi, että "hän on totisesti ylösnoussut"? (Ks. tarkemmin tästä Matt. 28:11-15.) Itse kukin joutuu vastaamaan juuri näihin kysymyksiin.

Edellä kirjoittamani olkoon sanottuna kristinuskon puolustukseksi eritoten juuri nyt, kun lähestymme kirkkovuoden kohokohtaa: pääsiäistä. Pyhällä uskolla on vahvat perusteet. Pitäkäämme siis "horjumaton toivon tunnustus" (Hebr. 10:23).






Olet lehden lukija (11.2.04 lähtien).



Sivuja päivitetty viimeksi 22.4.2014
Sivujen ylläpito: petri salomaPOISTA_TAMA(a)rukoilevaisuus com