Länsi-Suomen
Rukoilevaisten Yhdistys ry
OoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoO


Etusivu
Tausta
Toiminta
Lähetystyö
Lehti
7/14
9/14
10/14
Biblia
Buggen postilla
Opetusta
Tilaus
Linkit
Yhteystiedot
Palaute
Kysymykset
Haku

Länsi-Suomen Herännäislehden pääkirjoitus 9/14

Länsi-Suomen Herännäislehdestä julkaistaan LSRY:n kotisivuilla pääkirjoitus. Koko lehden voit tilata kotiin painettuna tai sähköpostiisi e-lehtenä tilaussivun kautta.


Arkkipiispan kannanotot

Timo Laato, päätoimittaja

Arkkipiispan kuuluu ottaa kantaa. Hänen kannanottoansa pidetään usein "kirkon äänenä", vaikka kirkon opista päättää lain mukaan kirkolliskokous. Viime kädessä kirkko on Kristuksen ruumis. Juuri siksi sen ääni on Hänen äänensä eli toisin sanoen nimenomaan se, mitä meille on ilmoitettu pyhässä Raamatussa. Näin pitäisi olla aina ja kaikkialla.

Nykyisen arkkipiispan kannanottoja on yleisesti leimannut jonkinlainen merkillinen epätietoisuus siitä, mitä hän todella sanoi tai tarkoitti. Erittelemättä sen tarkemmin syitä tai puuttumatta moniin yksityiskohtiin tämä on se kuva, joka julkisuuteen on välittynyt. "Kirkon ääni" ei ole ollut tässäkään mielessä erityisen kirkas, vaan pikemminkin käheä ja rykivä.

Kesällä kiusalliseen tilanteeseen haluttiin muutos. Arkkipiispa astui esiin Porissa ja esitti anteeksipyyntönsä selkokielellä. Hän sanoi sittemmin paljon lainatut sanansa: "Kun ajattelen kaikkea ulkopuolelle työntämistä ja kohtelua, johon olemme vuosikymmenien mittaan kirkkona ja yhteiskuntana syyllistyneet seksuaalivähemmistöjä kohtaan, ja miten edelleen niin tapahtuu, minusta tässä on anteeksipyynnön paikka. Selittelemättä ja kiertelemättä."

Käsittääkseni lainauksen viimeinen lause oli varta vasten lisätty, jotta viesti ei taas tällä kertaa jäisi epäselväksi. Nyt oli tarkoitus puhua niin, että kaikki ymmärtävät. Kenenkään ei enää tarvitse selitellä, mitä arkkipiispa lopulta sanoi tai tarkoitti. Se on yksinkertaisesti siinä kirjoitettuna ilman muttia! Julkisuudessa ensireaktiot olivat ylistäviä. Arkkipiispan puhetta nostettiin jo "vuoden parhaaksi puheeksi". Sitä pidettiin puhetaidollisena huippusuorituksena.

Epäilemättä arkkipiispa onnistui viestinnässään. Ensivaikutelman perusteella. Hyvin nopeasti kuitenkin puheen tarkempi tarkastelu alkoi. Julkisuuskuvaan tuli säröjä, sitten murtumia, lopulta jotakin hyvin olennaista särkyi.

Muut piispat ottivat kysyttäessä periaatteessa samanlaisen kannan. Samalla he kuitenkin korostivat laajasti, että arkkipiispan anteeksipyyntöä ei kuulu tulkita kirkon opetuksen muuttumisena (mitä ikinä sillä sitten ilmaistaankaan). Edelleen he lausuivat, että kyse ei ollut kannanotosta eduskunnan käsittelyssä olevaan lakialoitteeseen tasa-arvoisesta avioliitosta. Ennemminkin he pitivät arkkipiispan lausuntoa "ihmisarvoa korostavana linjauksena". Lisäksi piispa Kaarlo Kalliala muistutti kollektiivisten anteeksipyyntöjen ongelmista. Hänen mukaansa ei aina ole täysin selvää, "kuka pyytää anteeksi ja keneltä". Toiset piispoista korostivat anteeksipyynnön olleen lähinnä arkkipiispan henkilökohtainen kannanotto.

Tässä sitä taas ollaan. Mitä siis lopulta sanottiin? Arkkipiispan puheessa oli kyllä sanoja, oli viestiä ja uutisen aihetta, löytyi tunnetta ja tunteen nostatusta, jopa yleisön tempaantumista mukaan. Tämä kaikki synnytti nostetta, joka näkyi ja kuului kauas seuraavan päivän lehdissä. Kun tilanne sitten meni ohi, ja ruvettiin tarkemmin miettimään, nousi monia kysymyksiä. Jälleen kerran mietittiin, mitä koko puhe lopulta tarkoitti.

Jopa Satakunnan Kansassa, joka porilaisena lehtenä hehkutti arkkipiispan Porissa pitämää puhetta "vuoden parhaana puheena", julkaistiin entisen päätoimittajan Erkki Teikarin (sinänsä homoseksualismia kannattava) puheenvuoro, joka päättyi paljastavaan kysymykseen: "Miettimättä lainkaan Raamattua voitaneen kysyä, mitä konkreettisesti pyydettiin anteeksi." Ja edelleen: "Syyllistettiinkö koko kirkko, jonka linjasta päättävät kirkolliskokous ja piispainkokous?" (SK 29.7.2014.) Aika pian oli samassa lehdessä ja samalla sivulla ja vieläpä saman kolumnipalstan riveillä luettavissa Maria Väkiparran varsin närkästynyt tai suorastaan kitkeränsävyinen huomautus entisen päätoimittajan "arkkipiispa Kari Mäkisen anteeksipyyntöä vähättelevästä" kirjoituksesta (SK 4.8.2014).

Syntejä, rikoksia ja laiminlyöntejä kuuluu pyytää anteeksi lähimmäiseltä nimeltä mainiten. Muoti-ilmiöksi noussut tapa pyytää anteeksi eri ryhmiltä ja joukoilta yleisellä tasolla mitä milloinkin ja sen tarkemmin erittelemättä on tämän ajan pinnallisuutta. Voisikohan arkkipiispa pyytää anteeksi yhtä lailla esim. "kaikkea ulkopuolelle työntämistä ja kohtelua, johon olemme vuosikymmenien mittaan kirkkona ja yhteiskuntana syyllistyneet vaikkapa luonnonsuojelujärjestöjä kohtaan"? Kuinka yksi ainoa piispa esiintyy jopa yhteiskunnan äänitorvena, kun hän ei sinänsä ja sellaisenaan edusta kirkon ääntäkään? Millä valtuuksilla hän ottaa itsellensä vallan?

Anteeksipyyntönsä jälkeen arkkipiispa lisäsi loppuun nuo sanansa: "Selittelemättä ja kiertelemättä." Jälleen kerran kaiken kun piti olla selvää. Mutta toisin kävi.

Vielä siunatuksi lopuksi: Kirkko toimisi viisaasti ja vastuullisesti, jos se pyrkisi vihkimään ne sadattuhannet suomalaiset, jotka Jumalan sanan vastaisesti elävät avoliitossa. Heitä ei kumminkaan olla kehottamassa solmimaan avioliittoa. Sitä vastoin hamutaan homo- ja lesbosuhteessa eläville oikeutta solmia avioliitto. Tehdään kaikessa juuri päinvastoin kuin pitäisi.






Olet lehden lukija (11.2.04 lähtien).



Sivuja päivitetty viimeksi 20.10.2014
Sivujen ylläpito: petri salomaPOISTA_TAMA(a)rukoilevaisuus com