Länsi-Suomen
Rukoilevaisten Yhdistys ry
OoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoOoO


Etusivu
Tausta
Toiminta
Lähetystyö
Lehti
9/14
10/14
11/14
Biblia
Buggen postilla
Opetusta
Tilaus
Linkit
Yhteystiedot
Palaute
Kysymykset
Haku

Länsi-Suomen Herännäislehden pääkirjoitus 10/14

Länsi-Suomen Herännäislehdestä julkaistaan LSRY:n kotisivuilla pääkirjoitus. Koko lehden voit tilata kotiin painettuna tai sähköpostiisi e-lehtenä tilaussivun kautta.


Rooman kirkon armo-oppi

Timo Laato, päätoimittaja

Rooman kirkko opettaa Jumalan armoa

Roomalaiskatolinen kirkko opettaa selvästi, että ihminen pelastuu Jumalan armosta. Armo perustuu Jeesuksen Kristuksen Golgatalla hankkimaan syntien sovitukseen. Se on keskeinen korostus, jota ei kuulu unohtaa. Pelastumiseen eivät vaikuta lain teot. Ne hylätään kokonaan. Niiden sijasta painotetaan uskoa, jonka kautta ihminen tulee osalliseksi Jumalan armosta ja elää kiitollisena päivittäin hänen yhteydessään. Katoliseen pelastusoppiin kuuluvat siis kaikki protestanttiset ja luterilaiset painotukset erityisesti nykyisenä ekumeenisena aikana, jolloin kirkkokunnat pyrkivät nöyrästi ja keskinäisessä rakkaudessa pääsemään eroon vanhasta vastakkainasettelusta ja yhteisessä rukouksessa kokemaan ja etsimään seurakuntayhteyttä yli tunnustusrajojen tavoitteenaan saavuttaa (riittävä) ykseys Hengen apuun turvaten ja luottaen. Tähän velvoittaa Herramme ylimmäispapillinen rukous, että "he yhtä olisivat, jotta maailma uskoisi". Tulevaisuus näyttäisi sangen lupaavalta. Näin pitkälle on päästy jo nyt yhteyspyrkimyksissä! Kristikunta eheytyy ja kukaties kulkee täyttymystään kohti.

Mitä ihmettä?!

Yllätyitkö? Niin arvelinkin. Edellä kirjoittamani on kuitenkin täyttä totta. Vastaavaa on luettavissa monissa ekumeenisissa raporteissa ja asiakirjoissa. Näin asia muotoillaan. Noin sen uskotaan olevan mitään vastaan väittämättä. Minusta on päätoimittajana tärkeää, että lukijana joudut kohtaamaan sen todellisuuden, joka vahvasti vaikuttaa ajassamme ja kiehtovana vetää puoleensa kirkkomme johtajat ja päättäjät. Jos onnistuin tässä, onnittelen itseäni. Juuri siihen pyrinkin.

Rooman kirkko opettaa Jumalan "armoa"

Tarkemmin tarkasteltaessa Rooman kirkko opettaa kyllä Jumalan armoa painokkaasti. Puhetta siitä on tietyssä mielessä jopa enemmän kuin muissa kirkkokunnissa. Silti sen merkitys muuttuu hyvin erilaiseksi. Raamatussa Jumalan armo ymmärretään hänen rakkautenaan, joka ilmenee nimenomaan Golgatalla Kristuksen kuollessa täydellisenä ja kertakaikkisena sovitusuhrina koko maailman edestä sovittaen kaikki synnit. Tämän uskomalla syntinen tulee täydellisesti vanhurskaaksi (eli autuaaksi ja pelastetuksi) tarvitsematta mitään enempää. Hän on uskon kautta taivaan perillinen. Se on siinä. "Se on täytetty!" (Joh. 19:30.)

Näin Rooman kirkko ei opeta Jumalan armosta. Se siis opettaa Jumalan armosta paljon, hyvin paljon. Mutta ei Raamatun mukaan. Kuinka sitten? Seuraavassa esitän lyhyesti roomalaiskatolisen ajattelun mukaisen pelastusopin:

a) Usko

Usko syntyy Jumalan armosta tai aloitteesta. Silti ihmisen kuuluu omalta puoleltaan myötävaikuttaa ja vapaan tahtonsa voimasta myöntyä uskoon. Muussa tapauksessa hän jää synteihinsä! Usko sinänsä ei vielä pelasta, ellei se lisäksi ole rakkauden muovaama (latinaksi fides charitate formata) eli elleivät hyvät teot tee sitä eläväksi. Näin ollen usko ei tarkoita vain Kristuksen ansioon turvautumista, vaan edellyttää paljon muutakin pelastuksen ehtona. Ero sekä raamatulliseen että luterilaiseen käsitykseen on ammottava.

b) Ilman lain tekoja

Jumalan armo ilmenee roomalaiskatolisessa teologiassa siinä, että pelastus ei riipu lain teoista. Ne ymmärretään vanhan liiton aikaan ja juutalaisuuteen kuuluvina surkuteltavina yrityksinä pelastaa itse itsensä. Silti autuaaksi tuleminen edellyttää hyviä tekoja. Vasta rakkaus tekee uskosta elävän (vrt. edellä). Sitä vastoin Raamatussa ja luterilaisuudessa pelastuminen ilman lain tekoja tarkoittaa ilman mitään tekoja. Jälleen sama kielenkäyttö kätkee sisälleen aivan erilaisen armo-opin.

c) Kristuksen tähden

Kristuksen ristintyö Jumalan armon suurenmoisena ilmentymänä on luonnollisesti roomalaiskatolisessa teologiassa valtavassa arvossa. Se on koko pelastuksen perusta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että koko pelastus olisi siinä. Vaaditaan paljon muutakin. Tarvitaan ihmisen myötävaikuttamista, rakkautta, hyviä tekoja, omaa yrittämistä ja pyhittymistä. Jeesuksen ristintyö koko pelastuksen perustana merkitsee, että sen varaan voidaan rakentaa se, mikä jokaisen omasta henkilökohtaisesta pelastumisesta vielä puuttuu.

Tämän johdosta Kristuksen rinnalle kanssalunastajan asemaan on nostettu Maria (latinaksi Mediatrix omnium gratiarum). Häntä rukoillaan ja huudetaan avuksi, jotta hän sitten vaikuttaisi Poikaansa ja saisi tämän suosiolliseksi syntistä kohtaan. Myös muilta pyhimyksiltä ja menneiltä pyhiltä pyydetään apua. Pelastus siis tapahtuu todistettavasti Kristuksen tähden, mutta ei pelkästään hänen tähtensä.

d) Vanhurskauttaminen

Näin ollen vanhurskauttaminen ei roomalaiskatolisessa kirkossa tarkoita vanhurskaaksi lukemista, jossa Jumala armostansa Kristuksen tähden ilman mitään tekoja uskon kautta julistaa anteeksi syntiselle kaikki hänen syntinsä ja antaa hänelle siinä rahtusen hetkessä iankaikkisen autuuden. Vanhurskauttamisesta tulee päinvastoin pitkä tapahtumaketju (prosessi), joka edellyttää jatkuvaa ja kestävää ihmisen myötävaikutusta. Roomalaiskatolinen kirkko hylkää raamatullisen ja luterilaisen opetuksen, että kristitty on samalla kertaa syntinen ja vanhurskas. Kristitystä pitää tulla kokonaan vanhurskas ja vasta sitten hän on kelvollinen pääsemään taivaaseen.

e) Tekojen ansiollisuus

Koska ihminen roomalaiskatolisen opetuksen mukaan myötävaikuttaa jatkuvasti omaan pelastukseensa, hänen tekojensa ansiollisuutta ei kiistetä olettaen, että ne on tehty rakkaudessa ja nöyryydessä. Silti korostetaan (usko tai älä), että tekojen ansiollisuus perustuu syvimmältään Jumalan armoon, jota ilman mitään ei tapahtuisi.

f) Pyhien ylimääräiset ansiot

Erityisen pyhät ihmiset ovat saamansa armon nojalla onnistuneet tekemään hyvää paljon yli oman tarpeensa. Roomalaiskatolinen kirkko välittää heidän ansioitaan niitä tarvitseville. Niiden avulla voi turvata omaa pelastumistaan. Tämä erityismahdollisuus tunnustetaan yhtä lailla Jumalan armon vaikutukseksi, joka auttaa ja rohkaisee monenlaisissa kiusauksissa autuutensa puolesta taistelevaa kristikansaa.

g) Aneet

Roomalaiskatolinen kirkko on jälleen ottanut avoimesti käyttöön aneet. Erityisesti nyt vuosituhannen vaihteessa käytäntö alkoi samaan aikaan, kun oli neuvoteltu ja päästy sopimukseen luterilaisten kanssa yhteisestä vanhurskauttamisopista! Mennyt historia tekee paluuta. Aneita hankkimalla onnistuu Jumalan armoon ja apuun luottaen lyhentämään aikaansa kiirastulessa (ks. seuraava kohta).

h) Kiirastuli

Kiirastuli käy tarpeelliseksi, koska harva kristitty pystyy elämänsä aikansa muuttumaan kokonaan vanhurskaaksi. Siksi tarvitaan puhdistautumista kuoleman jälkeen. Tässäkin näkyy Jumalan suunnaton armo, koska syntiselle tarjotaan täydellistymisen mahdollisuutta vielä ajan rajan toisella puolella iankaikkisuutta varten.

i) Sielunmessut

Erikseen maksatettavilla sielunmessuilla kuolleitten puolesta voidaan niin ikään lyhentää kiirastulessa vietettävää aikaa.

Armo ja "armo" - vertailua

Roomalaiskatolinen kirkko siis opettaa ihmisen pelastumista Jumalan armosta. Kirjoitukseni alussa muotoilemani pelastusoppi pitää siltä osin paikkansa. Siihen saa mahtumaan kaiken sen, mitä nyt jatkossa olen vähän yksityiskohtaisemmin selittänyt. Ekumeenisissa keskusteluissa haetaan pienintä yhteistä nimittäjää. Se ilmaistaan hienoin sanakääntein, jotka molemmat osapuolet saavat ymmärtää omalla tavallansa. Tarvittaessa erottavista tekijöistä vaietaan riittävässä määrin. Siksi alussa muotoilemani pelastusoppi vastaa todella roomalaiskatolisen kirkon opetusta ilman, että siinä olisi muuttunut mitään sitten uskonpuhdistuksen.

Pelastuminen Jumalan "armosta" ei tarkoita samaa kuin pelastuminen Jumalan armosta. Edellinen edellyttää ihmisen myötävaikutusta kaikessa. Sellaisena se johtaa pysyvään epävarmuuteen. Olenko täyttänyt oman osuuteni? Tulenko varmasti autuaaksi? Siksi roomalaiskatoliseen pelastusoppiin liittyy sisäänrakennettuna epätietoisuus siitä, kuinka minun lopulta käy. Mitään todellista lohdutusta ei löydy niin kauan kuin epäuskossa pyristellään evankeliumia vastaan. Vasta sitten kun Jumalan armo kirkastuu, kirkastuu myös taivastoivo.

Sanottakoon vielä lopuksi, että raamatullisessa luterilaisuudessa ei tietenkään kielletä kristityn hyviä töitä. Ne ovat väistämättä elävän uskon seurausta. Mutta on tarkoin muistettava, että ne kuuluvat pyhitykseen. Vanhurskauttamisessa niillä ei sitä vastoin ole mitään sijaa. Siinä kelpaavat ainoastaan Kristuksen hyvät teot.






Olet lehden lukija (11.2.04 lähtien).



Sivuja päivitetty viimeksi 17.11.2014
Sivujen ylläpito: petri salomaPOISTA_TAMA(a)rukoilevaisuus com