|
|
|
|
|
 Tulostettava sivu
Kysymyksiä & vastauksia
Jos sinulla on jokin kysymys, joka askarruttaa mieltäsi, voit jättää kysymyksen tästä (nimettömänä).
Kysymyksiin vastaa rukoilevaisten pastori TT Timo Laato. Kun kysymykseen
on vastattu, sekä kysymys että vastaus lisätään tälle sivulle.
Palautesivun kautta voit jättää
kysymyksiä, joihin saat henkilökohtaisen vastauksen eikä niitä lisätä
tälle sivulle.
Timo Laato / 19.6.2006:
"Kiitän saamastani rohkaisun sanoista. Kaikkea en ole välittänyt näillä sivuilla
eteenpäin, koska olen ymmärtänyt joskus jonkun tietyn viestin henkilökohtaisesti
vain minulle osoitetuksi. Samoin jotkut tietyt kysymykset voi olla ehkä parempi
käsitellä jossain muussa yhteydessä kuin näillä palstoilla.
Käytäntöä koskevat kysymykset, joihin joskus voi olla vaikea vaikuttaa, jos
tilanne syntyy nopeasti tai yllättäen, voidaan käsitellä erikseen.
Ei ole syytä ruveta pohtimaan niitä liikoja näillä webbisivuilla.
Kiitän kaikesta rakentavasta palautteesta."
|
|
Kysymys 685
| Lisätty: 5.5.2008 |
|
Miten toimia tilanteessa, jossa avioliitto uhkaa estyä äidin vastustukseen ja uhkailuihin välirikosta? Onko avioituminen siviilissä väärin kun vaikean tilanteen vuoksi kirkollinen vihkiminen ei onnistu? Olemme kummatkin uskossa ja pohdimme mikä olisi Isän edessä oikein ja Hänelle mieliksi.
|
| Vastaus:
Hyvä on, jos nuoret voivat solmia avioliiton vanhempien siunausten saattamina. Se on ehdottomasti paras ja ihanin tilanne. Tarkemmin kysymyksestä ei käy ilmi, miksi äiti (loppujen lopuksi) vastustaa liittoanne. Mitkä ovat hänen syynsä? Ymmärrätkö niitä ollenkaan? Vai ovatko ne vääriä tai sivuseikkoihin liittyviä? Onko kyseessä äidin oman kasvun paikka lapsen jättäessä kodin? Joka tapauksessa vanhempien elämänkokemusta kannattaa (useimmiten) kuunnella, ellei muita painavia syitä ilmene. En osaa tämän enempää sanoa tästä nyt. En myöskään tarkkaan ymmärtänyt, miksi ei "kirkollinen vihkiminen" onnistuisi siinä, missä siviilivihkiminen. Mikä sen estää? Samasta asiasta molemmissa on kysymys juridisesti tarkasteltuna. Kristityt puolisot hakevat tietysti mieluusti juuri kirkkohetkestä siunausta omalle liitolleen. Oikein kiva, kun olette hakeneet (ja löytäneet) uskovat puolisot itsellenne. Toivotan siunausta yhteiselle pohdinnallenne ja elämällenne.
|
|
|
Kysymys 684
| Lisätty: 29.4.2008 |
Hei!
Minulla on nyt tosi poltteleva tilanne avioliittoni suhteen. Olen ollut naimisissa kohta viisi vuotta. Avioiduin nuorena itseään uskovaiseksi mieheksi sanovan ihmisen kanssa. Jo seurustelu aikana olin epävarma. Tämä mies näytti uskomattoman "hyvältä" minun ja muiden (ei kaikkien) silmissä. Hän on älykäs, taitava puhumaan ja saa käännettyä ihmiset puolelleen. Taivata väittelemään yms. Minä olin epävarma. Olen ihmisenä tunnollinen ja omatunto oli silloin tosi herkkä. Tähän ehkä yhdistyi voimakas uskonnollisuus. Halusin tehdä puolison valinnassa Jumalan tahdon.. En ollut kuitenkaan varma. Ajoittain seurustelukumppanini näytti itsestään äkkipikaisen, kärsimättömän puolen. Mitään kovin suurta ei fyysisesti ole päässyt tapahtumaan. Mutta minua on kuitenkin tönitty, potkittu, huudettu korvan juuressa, heitetty asioilla. Tämä on ollut minulle niin suuri häpeän aihe. En pystyny kertomaan siitä kenelläkään.
Kävin terapiassa pari vuotta avioitumisen jälkeen. Tämä sanoi, että mieheni on narsisti. En tiedä kuinka paljon tiedätte narsismista, mutta hän todella on sellainen; häikäilemätön. Käyttää minua hyväkseen ja pyrkii henkisellä mitätöinnillä, alistamisella yms kertomaan minulle, minkälainen olen ihmisenä. Kun nyt katson omia kuviani avioliiton alkuajoilta, ovat ne irvikuvia. Hän sanoi että olen liian pyöreä. Hän odotti sopivaa hetkeä. Tämä tapahtui seurusteluaikoina. Itkin, mutta ajattelin, että eihän minulla olekaan arvoa paskan vertaa ja laihdutin hammasta purren 8kg. Nyt tajuan, että eihän näin voi toiselle ihmiselle vakavissaan sanoa, eikä vaatia toiselta yhtään mitään.
Nyt joulun alla olimme rantalomalla etelässä. Mieheni jäi kiinni siitä, että kun hän halusi mennä aina päivisin "lenkille" rannalle (itse olin sairaana) niin sitten kun olin parvekkeella, josta oli suora näköyhteys rannalle, niin näin, kuin mieheni oli tulossa jo asuntoamme kohti, näki makaavan naisen, jolla oli rinnat paljaana. Hän tuijotti häntä ehkä 10-15metrin päästä noin puoli minuuttia. Lopulta hän näki, että katson ja tuli asuntoomme ja pyysi anteeksi. Tämä ylistäjohtava mies, joka antaa itsestään erinomaisen kuvan seurakunnassa, tunnusti minun kysyttyäni, että on jo melkein kolmen vuoden ajan katsonut pornoa. Olen kysynyt näinä kolmena vuonna joskus, että katsotko, hän on kieltänyt. Myös seurakunnassa nuorten miesten kesken hän joskus kertoi jutelleensa näistä asioistsa, eipä varmaan maininnut, että on itsellä ollut syytä näissä.
Mitä teen? Mieheni on epärehellinen peluri. On muitakin asiota. En kerro tässä, että olen itse täydellinen, mutta en ole tehnyt näin painavia asioita. Ainakin olen rehellinen ja pyydän anteeksi, jos joskus rikon miestäni vastaan. Mieheni on erittäin hallitseva ja voimakas persoona. Mitä teen? Olen onneton tässä parisuhteessa, en jaksa näytellä ainakaan mieheni imagon takia, että kaikki olisi hyvin, kun mies tuntuu jatkuvasti olevan vihainen, enkä ole tarpeeksi hyvä. Ehkä miehen omat pornoilluusiot vielä elättelevät kuvaa pienestä sievästä vaalean punaisesta vaimosta, jolla ei itsellään ole normaaleja tarpeita.
Mitä sanot, onko tapahtunut haureuden synti, joka antaa minulle luvan erota miehestäni? Vanhempani ja mummoni ja ystäväni sanovat, että voin erota. Minulla on heidän tukensa.
Olisin todella kiitollinen, jos voisit vastata mahdollisimman pian.
|
| Vastaus:
Mielestäni kannattaisi mennä yhdessä luotettavan avioliittoneuvojan puheille. Samoin kannattaisi ottaa yhteyttä sielunhoitajaan. Vaikea tilanne todella. Minusta tarvitaan sekä psyykkistä että hengellistä apua. Hyvä kirja narsismista on Raimo Mäkelän kirja: Naamiona terve mieli. Suosittelen lämpimästi, jollet vielä ole sitä lukenut. Kirja auttaa ja avartaa jo pelkkänä lukukokemuksena. Narsismia esiintyy. Ja valitettavasti entistä enemmän myös seurakunnassa. Aikamme kun ruokkii itsekeskeisyyttä ja omahyväisyyttä runsaasti. En tiedä, en osaa sanoa, millaisesta tapauksesta juuri tässä on kysymys. Jollei selvää aviorikosta ole tapahtunut, en näkisi, että kyse olisi siitä haureuden synnistä, josta evankeliumit puhuvat avioeron syynä. Joka tapauksessa miehesi tarvitsee apua heikkouteensa. Haluaako hän itse sitä? Tarvitsette molemmat pikaista apua. Kumpikin omalla tavallaan. Varjelusta ja johdatusta elämääsi. Älä anna minkään katkeroittaa mieltäsi, mutta anna silti kaiken pahan olon purkautua ulos. Herramme on kantanut kaikki syntimme. Hänen turviin saamme jäädä keskellä ahdistustammekin.
|
|
|
Kysymys 683
| Lisätty: 29.4.2008 |
|
Voiko kirkkoon kuulumaton tai johonkin uskonlahkoon kuuluva olla sylikummina ristiäistilaisuudessa, vaikka siihen tehtävään on pyydetty kuitenkin toinen henkilö? Kyseisen henkilön nimi ei ksilti tullut mihinkään papereihin? Nuori tyttö, jota oli pyydetty eka kerran sylikummiksi oli kovin pettynyt kun kotiristiäistilaisuudessa kävikin näin, hänen nimensä on kuitenkin sylikummin kohdalla.
|
| Vastaus:
Ainakin kaksi lapsen kummeista kuuluu olla kirkon jäseniä. Sitten voi heidän lisäkseen olla joku muukin kummina, jos hänet on omassa kirkossaan kastettu ja kirkkomme hyväksyy sen kasteen oikeaksi ja kristilliseksi kasteeksi. Muussa tapauksessa oikeutta kummiksi ei synny.
|
|
|
Kysymys 682
| Lisätty: 29.4.2008 |
Olen alkanut lukea Tuomas Kempiläisen kirjaa: "Kristuksen seuraamisesta". Kempiläinen syntyi vuonna 1380. Olen hämmästynyt kuinka erilaista elävä usko oli vuosisatoja sitten, vai oliko?
Onko luterilainen usko muuttunut vuosisatojen saatossa "kevyeksi" uskoksi?
Ainakin naispappeus yms. asiat viittaavat siihen, että ollaan poikettu pois Lutherin viitoittamalta tieltä.
Tämä suuntaus on vaikuttanut omaan uskooni negatiivisesti, olen maallistunut, olen luisunut kevyeen uskoon. Tämän huomaan itsessäni, kun luen Tuomas Kempiläisen kirjaa. Arvomaailmanikin on maallistunut. Herää kysymys, olenko enää lainkaan oikealla tiellä. On hyvä, että rukoilevaisuudessa pysytään vanhassa kiinni. On hyvä tutkia välillä oman uskonsa suuntaa. Minulla se on mennyt vikaraiteille, kevyeen uskoon.
Vaikka lukee raamattua niin välttämättä ei uskon suunta ole oikea. Maailma, oma liha ja luterilaisuuden vesittyminen tahtovat vain viedä mukanaan.
Rukoilin ja sain vastauksen siihen: Mikä uskonelämässäni on mennyt pieleen. Sain lähes välittömästi vastauksen Tuomas Kempiläisen kirjan kautta. Yritin pitkään omin voimin selvittää pieleen menoa. Oma viisaus on turhaa jos ei Jumala avaa silmiä . Tulin uskoon Pauli Vuolan rippileirillä Turussa 43 vuotta sitten.
Tuleeko rippikoulussa kukaan enää uskoon?
|
| Vastaus:
Puhutteleva todistus. Joskus on osuvasti sanottu monesta vanhasta kirjasta, että ne "makaavat tomussa". Ei juuri kukaan lue niitä. Niissä on silti juuri sitä, mitä monet nykyisin kaipaisivat.
Rohkaiskoon sinun oma kokemuksesi muitakin lukemaan ja ahkerasti tutkimaan sieluntilaansa raamatullisen julistuksen valossa.
Siten tullaan uskoon - vielä nykyäänkin, myös rippikoulussa.
|
|
|
Kysymys 681
| Lisätty: 29.4.2008 |
Tyttöystäväni, josta olen todella kiitollinen, ei ole uskossa, eikä hän suostu edes avartamaan mieltään sille.
Hänen mielestään koko asia on tyhmää roskaa. Ja moinen loukkaa minua. Haluaisin hänen tulevan uskoon, sillä minut se on pelastanut. Välitän hänestä todella, mutta hän tekee valistamiseni/ uskosta puhumiseni mahdottomaksi.
Kuinka saisin hänet vakuutettua herran hyvyydestä, armosta ja olemassaolosta?
Ja kuinka saisin selitettyä hänelle järkiperäisesti esimerkiksi sen, että tarvittiinhan Jumalaa kaiken luomiseenkin?
Minua hän ei suostu uskomaan.
Tunnen itsenikin nykyään heikommaksi uskossani..
tarvitsen voimaa.
|
| Vastaus:
Minusta seurustelusuhteessa kuuluisi Jumalan tahdon olla kaikessa kaikkena. En kannusta lainkaan seurustelemaan ei-uskovan kanssa. Siinä käy (lähes) aina juuri noin: oma usko alkaa horjua. Liian usein se lopahtaa kokonaan. Sinun kannattaa keskustella tyttösi kanssa vakavasti elämän tärkeimmästä kysymyksestä. Sano suoraan, että sinulle usko on kalleinta ja tärkeintä ja juuri siksi haluat jakaa sen hänen kanssaan. Jos hän ei halua lainkaan kuunnella, en usko, että seurustelusuhde voi jatkua kovinkaan hyvin. Jos ollaan niin eri mieltä elämän perusarvoista, onko yhteistä pohjaa elämän jatkamiseksi yhdessä?
Sinä voit ja sinun kuuluu rukoilla tyttöystäväsi puolesta. Mutta naimisiin ei kannata mennä, ellei perusasioista vallitse selkeä yksimielisyys.
Siunausta ja voimia sinulle.
|
|
|
Kysymys 680
| Lisätty: 7.4.2008 |
Minua askarruttaa tapapahtunt joita on ennestettu tapahtuvaksi v,2012. Silloin ihm9isen tajullinen tietoisuus on tarkoitus nostaa orkeamme tasolle.Tämän murros tulee aiheuttamaan suuren tuskan ja tällä hetkellä valmistellaan ja opetetaan olemaan auttajia sillä silloin heitä tarvitaan.
Olisin kiitollinen näkökannastanne tai myöhenmin keskustelusta. Olen aika yksin näin omien ajatusten kanssa.
|
| Vastaus:
Ihmisen "tajullinen tietoisuus" on Raamatun mukaan synnin turmelema ja saastuttama. Ei sitä kukaan pysty nostamaan korkeammalle tasolle joskus lähitulevaisuudessa.
Tällaiset ennustukset ovat täyttä roskaa. Voit olla niitten suhteen täysin huoleton.
|
|
|
Kysymys 679
| Lisätty: 7.4.2008 |
|
Miksette käytä vielä vanhempaa Raamattua, sitä Agricolan, jos periaate mitä vanhempi sitä parempi, pätee.
|
| Vastaus:
Vanhuus ei ole mikään itseisarvo. Emme käytä vanhaa käännöstä sen vanhuuden takia vaan sen vuoksi, että siinä ei käännösratkaisuja ole tehty ns. modernin, liberaalin raamattutieteen näkökulmasta. Jokainen käännös tulee tarkistaa Raamatun alkukielistä. Jokainen käännös on tavalla tai toisella puutteellinen. Myös Bibliassa on joitain käännösvirheitä. Ne eivät kuitenkaan kumoa sen merkitystä ja arvoa luotettavana käännöksenä.
|
|
|
Kysymys 678
| Lisätty: 6.4.2008 |
|
Miksi tehdä parannusta synneistä? On helpompaa elää synneistä välittämättä ja luottaa vain armoon.
|
| Vastaus:
Lue Room.
6.
Se,
joka on
kasteessa
ja uskossa kuollut pois synnistä ja perkeleen vallan alta, kuinka hän sitten vielä eläisi synnissä, perkeleen tahtoa noudattaen? Joka elää synneistään välittämättä ja muka luottaa vain armoon, pettää itseänsä - ja saa varmasti kerran petetyn palkan.
|
|
|
Kysymys 677
| Lisätty: 6.4.2008 |
Heittäisin vaan oman kommenttini kysymykseen 676,
jossa kysyjä sanoo 50
vuotta sitten parannuksen olleen ensisijainen asia ja armon vasta tulleen toiseksi.
Eihän armoa ja parannusta ole ns. eroitettu/laitettu tiettyyn järjestykseen luterilaisessa opissa 50 vuotta sitten, eikä nykypäivänäkään vuonna 2008. Alkuperäinen ja aito luterilainen oppihan on pysynyt täysin samana, ja sellaisena kuin kysymyksen vastauksessa mainittiin.
Itse kyllä rohkenisin väittää, että 50 vuotta sitten Suomessa eli paljon enemmän heränneitä kristittyjä, toisin kuin nykypäivänä. Niinpä parannus on näkynyt 50 vuotta sitten ihmisten silmissä elävänä, ja ikäänkuin erilaisena kuin nykypäivän Suomessa.
50 vuotta sitten Jumalan puhdasta Sanaa julistettiin myös huomattavasti enemmän kuin nykypäivänä. Kyllähän vieläkin puhdasta Sanaa kokonaisuudessaan saa kuulla julistettavan (ja Jumalalle kiitos siitä!), mutta kyllä monessa kirkossa saarnatuolin on vallannut perkele, jossa ei saarnata ihmisille synnistä, kadotuksesta, parannuksesta ja armosta oikean opin mukaisesti. Kyllähän nykypäivänäkin saarnataan evankeliumia, mutta niin usein unohdetaan kokonaan synti ja parannus. Ja siinä se taas tuleekin ettei armoa ja parannusta voi eroittaa toisistaan, vaan kulkevat ns. käsi kädessä.
|
| Vastaus:
Niinpä niin ...
|
|
|
Kysymys 676
| Lisätty: 24.3.2008 |
|
50 vuotta sitten parannuksen teko oli numero yksi ja kakkoseksi tuli armo. Nykyään järjestys on muuttunut toiseksi. Kumpi on tärkeämpi parannuksen teko vai armo? Itse väittäisin parannuksen teko, sillä ilman sitä ei ole armoakaan. Eihän alkoholin tai huumeen orja pääse irti orjuudestaan vaikka hänelle puhuttaisiin kuinka paljon hyvänsä armosta ja Jumalan rakkaudesta. Mielestäni uskon tie alkaa parannuksen teosta ja uskova pysyy armossa ja uskossa vain jokapäiväisen parannuksenteon kautta.
|
| Vastaus:
Tässä pätee vanha, hyvä sanonta: "Kaikki tai ei mitään." Meidän on julistettava Raamatun sanaa sellaisena kuin se on meille annettu. Jeesus käski lähetyskäskyssänsä opettamaan ja pitämään "kaiken", mitä hän on käskenyt pitää. Ei Raamatun sanaa (varsinkaan armon oppia koskevaa opetusta) kuulu pistää "paremmuusjärjestykseen". Kaikki tarvitaan. Kunkin ihmisen tilan ja tarpeen mukaan Jumala sitten antaa sopivan sanan joko nuhteeksi tai lohdutukseksi tai ojennukseksi tai lupaukseksi. Siksi en pidä tarpeellisena pistää armoa tai parannusta tai niiden yhdistelmää kilpailemaan toisten kanssa. Saarnattakoon lakia ja evankeliumia kokonaisuudessaan. Ei muuta taikka jotain siltä väliltä.
|
|
|
